Isä, äiti ja lapsen hoiva varhaisessa vuorovaikutuksessa

Lastenklinikan luento lokakuu 2008


Olen 12v:n ajan työskennellyt läheisessä yhteistyössä päivähoidon ammattilaisten kanssa Auta lasta kasvamaan- päivähoidon kehittämishankkeessa.
Hankkeessa pyritään yhdistämään päivähoidon kasvattajien pedagoginen asiantuntemus ja konsultin lapsen emotionaalista kehitystä koskeva osaaminen pitkäjänteisessä jatkuvassa yhteistyössä.

Tavoitteena on entistä paremmin ymmärtää mikä merkitys pitkällä päivittäisellä vanhempien ja lasten välisellä erolla on. Miten se vaikuttaa eri-ikäisten lasten hyvinvointiin ja vanhempien mahdollisuuteen säilyttää elävä, toimiva suhde lapsen arkeen ja kehitykseen.

Lisääntynyt ymmärrys on auttanut hoitajia kehittämään hoitokäytäntöjä jotka entistä paremmin vastaavat lasten ja vanhempien tarpeisiin sekä tuonut hoitajat lähemmäksi lapsia ja heidän vanhempiaan, täten pystyneet paremmin auttamaan vanhempia säilyttämään toimiva suhde lapseen.

Tämä työmalli peräisin USA:ta, Hanna Perkins nimisestä terapeuttisesta lastentarhasta joka on osa koulutuskokonaisuutta jossa mm. koulutetaan lapsiterapeutteja sekä tarjotaan runsaasti koulutusta pienten lasten parissa työskenteleville ammattilaisille. Kehittäjinä toimivat 60-luvulta lähtien Erna ja Robert Furman, molemmat olivat kansainvälisesti tunnettuja lapsiterapeutteja. Yhteistyö päivähoidon kanssa alkoi 1950-luvulla ja jatkuu yhä. Tästä yhteistyöstä on runsaasti varsin merkittävää ja arvokasta julkaistua materiaalia jota on hyödynnetty Auta lasta kasvamaan- hankkeessa. Minulla oli myös tilaisuus kahden vuoden ajan seurata Hanna Perkinsin toimintaa ja osallistua seminaareihin perheeni asuessa Clevelandissa.

Päivähoidon suljettu maailma

Päiväkodin maailma on ulkopuolisille suljettu. Jopa päiväkotilasten vanhemmilla on yleisesti ottaen varsin hämärä kuva päiväkodin arjesta. Mielikuvat ovat usein puutteellisia ja stereotyyppisiä.

Päiväkoti on kuin perhe jolle tärkeä näyttää ulospäin kaunis julkisivu. Päiväkoti ei kuitenkaan ole perhe eikä ole koti vaikkakin nimi lastentarha muutettiinkin päiväkodiksi, ehkä luomaan illuusiota jostakin muusta kuin laitoksessa tapahtuvasta lasten ryhmähoidosta, ehkä lieventämään vanhempien, sekä yhteiskunnan, syyllisyydentunteita.

Päiväkotihoidon merkitys kun pohdimme lasten, vanhempien ja perheiden hyvinvointia on yhteiskunnassamme merkittävä. Tämän merkityksen ymmärtäminen on mahdollista vain jos päivähoidon toiminta ja ongelmat nostetaan yleiseen tietoisuuteen. Vasta silloin on mahdollista myös vaikuttaa vallitseviin epäkohtiin ja huolestuttaviin ilmiöihin. Tällä olisi olennainen ennaltaehkäisevä merkitys.

Yhteiskunnan muutokset ja perheisiin kohdistuvat paineet näkyvät päivähoidon arjessa. Perheiden lisääntyvä pahoinvointi ja vanhempien lisääntyvä avuttomuus suhteessa omiin lapsiinsa on kasvava huolenaihe päiväkodeissa.
Koetaan että vastuu lapsista on enenevästi siirtymässä päivähoidon kasvattajille, joka kertoo vanhempien ja lapsen välisen suhteen ongelmista kuten myös puuttuvasta merkitsevästä yhteistyöstä päiväkodin kanssa.

Vanhempien näennäinen välinpitämättömyys omien lastensa tarpeiden suhteen ahdistaa hoitajia.
Lapset oireilevat enemmän. Lisääntynyt ongelmakäyttäytyminen hämmentää ja ahdistaa päiväkotien ammattilaisia.

Näyttää siltä että on paljon tekijöitä jotka häiritsevät vanhemmuden kehitystä ja varsin vähän sellaista joka tukisi tervettä vanhemmuutta.

Tärkeinpänä tavoitteena, työssämme, näemme lapsen ja vanhempien välisen suhteen säilymisen ja kehittymisen pitkästä päivittäisestä erosta huolimatta. Teemme paljon työtä tämän eteen. Koemme että olemmekin tässä onnistuneet.Uusien työtapojen kehittäminen on kuitenkin hyvin vaikeata, joskus jopa mahdotonta koska päivähoitoa ohjaavat päätökset ja päiväkodeissa vallitsevat työ-olosuhteet eivät ensisijaisesti tue lapsen hyvinvointia tukevaa päivähoidon kehittämistä.

Vanhemmat ja lapset tarvitsevat toisiaan

Kun hoitaja ymmärtää että vanhemmat tarvitsevat lasta yhtälailla kun lapsi tarvitsee vanhempia kehittyäkseen vanhempina, on hänen helpompi määritellä oma roolinsa vanhempien ja lapsen suhteen tukijana ja kannattelijana.

Olen pyrkinyt hoitajille konkretisoimaan, miten perhe toimii emotionaalisena kasvuympäristönä. Miten vanhemmat tukevat isänä ja äitinä lastaan, miten vuorovaikutus tukee lapsen kehitystä eri ikävaiheissa ja miten vanhemmat tukevat toisiaan. Kun ymmärrämme lapsen ja vanhempien tarpeet suhteessa toisiinsa normaalissa kehityksessä, on meidän helpompaa ymmärtää mitkä asiat ovat häirinneet, ehkä jopa katkaisseet kehityksen normaalin etenemisen ja myös miten parhaiten tukea äitiä ja isää päiväkodin kasvattajana.

Tänään tulen esittelemään teille miten olen pallukka-perheen avulla pyrkinyt havainnollistamaan joitakin keskeisiä asioita lapsen ja vanhempien vuorovaikutksessa ja kehityksessä ensimmäisen kolmen ikävuoden aikana, fokusoiden tässä erityisesti hoivaan, sen merkitykseen ja kehitykseen varhaisessa äiti-lapsi suhteessa.

Tämänkaltainen selkeyttäminen tuntuu tärkeältä koska äitiys ja isyys ovat hämärtyneet ihmisten mielessä, puhutaan vanhemmuudesta jossa äiti ja isä jotenkin pystyisivät vaihtamaan rooleja keskenään. Ei ymmärretä isä- suhteen ja äiti- suhteen erilaisuutta ja niiden toisiaan täydentäviä ja eri tavoin lapsen kehitystystä tukevaa merkitystä eri kehitysvaiheissa.

Pallukkaperhe:

Katso kuva 1.Odotus -alku

Odotettu lapsi on yhteinen luomus jossa yhdistyy molempien vanhempien idealisoidut mielikuvat toisistaan. Ollaan yhdessä luotu jotain täydellistä. Tämän taustalla tietenkin myös vanhempien omat hyvin varhaiset kokemukset yhteydestä omiin idealisoituihin vanhempiin. Tämänkaltainen kokemus antaa voimakkaan positiivisen latauksen kehittyvälle vauvalle ja antaa myös voimaa tuleville vanhemmuuteen liittyville koetuksille.

Parisuhde on tässä vaiheessa tavallisesti kiinteä ja toimiva.

Äiti kokee sisällään kehittyvän sikiön osaksi itseään sekä mielen- että ruumiin tasolla. Lapsi ei ole osa isän ruumista siksi isän kokemus lapsesta on jo alusta pitäen erilainen. Isä kokee lapsen kuitenkin myös mielen tasolla tärkeäksi osaksi itseään.

Katso kuva 2. Odotus - loppuvaihe

Odottavan äidin ajatukset ja mielenkiinto siirtyy enenevässä määrin kohdussa kasvavaan vauvaan ja edessä olevaan synnytykseen.
Parisuhteen laatu muuttuu. Äidin isään suunnattu mielenkiinto on toisenlainen.
Parisuhteen tasapaino järkkyy. Äidin ulkoinen muodonmuutos ja väsymys saattaa tuntua molemmista vanhemmista hankalalta.

Äiti tarvitsee nyt isän hoivaa. Isän kyky tarjota tätä hoivaa äidille riippuu kuitenkin siitä miten isä on sisäistänyt oman äitinsä hoivan, miten hoiva on tärkeä osa isän omaa minää. Tässä suhteessa isät hyvinkin erilaisia. Jos hoiva on selkeästi kuulunut parisuhteessa vaimolle , jos tällä on ollut parisuhteen toimivuuden kannalta keskeinen merkitys, saattaa isä kokea uuden tilanteen hyvinkin ahdistavana. Horjuttaa isän narsistista tasapainoa ( kuka hänestä nyt huolehtii!).

Katso kuva 3. Syntymä - 3kk

Äidin narsistinen tasapaino järkkyy. Vauva joka ollut osa äidin ruumista, jota äidin ruumis auttanut kasvamaan ja kehittymään, josta huolehtinut niin hyvin, jättääkin nyt tämän turvallisen yhteyden.
Äidin kaikki voimavarat suuntautuvat nyt ulkoisen vauvan tarpeiden tyydyttämiseen, palauttamaan menetetyn lapsen hoivan itselleen ja tämän kautta palauttamaan oman narsistisen tasapainon. Äidin ruumiillinen yhteys lapseen auttaa äitiä tulkitsemaan herkästi lapsen tarpeet, samalla kun äidin ja vastasyntyneen vauvan suhteessa herää uusi orastava ulottuvuus, erillisyys. Äiti kokee vauvan sekä osaksi omaa itseään sekä erilliseksi olennoksi omine tarpeineen. Erillisyyden kokemisen merkitys ja määrä kasvaa ja vaihtelee lapsen kehityksen myötä ja auttaa äitiä ymmärtämään ja tuntemaan lapsensa kanssa. Lapsen kokemus erillisyydestä suhteessa äitiin ja ulkomaailmaan kehittyy asteittain äidin hyvän hoivan mahdollistamana.

Äiti tarvitsee paljon isän tukea selvitäkseen tästä sekä psyykkisiä että fyysisiä voimia vaativasta tehtävästä. ”Ennen vanhaan” tuoreen äidin ympärillä oli naisista koostuva tukiryhmä kun taas tänä päivänä tämä tehtävä jää usein yksinomaan isälle. Jos ja kun isällä ei ole sisäisiä edellytyksiä tähän, kuten yllä pohdin, niin tilanne muodostuu erittäin hankalaksi sekä isälle että äidille ja häiritsee koko perheen hyvinvointia. Tällöin tarvitaan apujoukkoja!

Parisuhde joutuu koville. Äidillä ei riitä energiaa isästä huolehtimiseen. Isän narsistinen tasapaino järkkyy. Isä hakee apua ja tukea usein muualta itsetunnon palauttamiseksi ja äiti jää vaille tarvitsevaansa apua. Tutkimukset kertovat myös että uskottomuus parisuhteessa on tavallisinta juuri tässä vaiheessa.
Taustalla vaikuttavat myös isän varhaiset kokemukset eroista ( kun jää ilman äidin hoivaa eikä vielä pärjää omillaan kuten sisarruksen syntymä sekä päivähoidon aloitus taaperovaiheessa jne.)
Mitä enemmän isällä on kykyä hoivata, mitä enemmän kyky hoivata on osa isän identiteettiä, miten hän on sisäistänyt omien vanhempien avulla tämän funktion taaperovaiheessa, sitä paremmin hän pärjää ja pystyy antamaan äidille ja vauvalle tarvittavan tuen.

Tässä vaiheessa vauvan orastava suhde isään on osa äidin kokemusta isästä. Mitä kokonaisvaltaisemmin äiti pystyy omistautumaan lapsen tarpeiden tulkitsemiselle ja niihin vastaamiselle lasta tyydyttävällä tavalla sitä nopeammin tilanne rauhoittuu ja äidin narsistinen tasapaino palautuu.
Kun useampi hoitaa vastasyntynyttä hidastaa tämä usein tätä prosessia pikemmin kuin auttaa. Isän apua tarvitaan ja isä osaakin tavallisesti parhaiten vastata vauvan tarpeisiin äidin neuvomalla tavalla. Yhdessä-olo vastasyntyneen kanssa ja hoitoon liittyvät pohdinnat äidin kanssa ovat sekä isälle että äidille tärkeitä.

Katso kuva 4. 3kk - 6kk

Lapsen ollessa n. 3kk äiti on tavallisesti oppinut tulkitsemaan lapsen tarpeita ja vastaamaan niihin lasta tyydyttävällä tavalla, täten palauttaen itselleen lapsen hoivan joka nyt on lapsen ja äidin yhteinen hyvänolon lähde. Tämä yhteinen mielihyvän tunne muodostuu asteittain ensimäiseksi tunteeksi lapsen mielen tasolla.

Tämä on vaihe jolloin elämä tavallisesti hymyilee uudelle perheelle. Äiti kokee olevansa maailman paras äiti jolla maailman paras vauva. Vauva on tyytyväinen ja ympäristö alkaa kiinnostaa. Erityisesti isän ja vauvan suhde kehittyy vauhdilla. Vaikka isän apua lapsen hoivassa runsaasti tarvitaankin ei tämä ole tärkein isän ja vauvan välisen suhteen sisällössä tai merkityksessä. Tärkeätä on että äidin hoiva toteutuu myös isän hoivassa, tällöin isä pystyy tukemaan sekä äitiä että vauvaa ja hoivaan liittyvää kehitystä. Tämän kautta myös auttamaan vauvaa säilyttämään suhde äitiin kun tämä ei ole paikalla.
Isä tuo vauvan elämään uudenlaisen suhteen joka tarjoaa erillaisia kokemuksia.

Tässä vaiheessa parisuhde toimii tavallisesti hyvin. Uudet vanhemmat kokevat itsensä hyviksi vanhemmiksi ja yhteisen luomuksensa mitä ihmeellisemmäksi vauvaksi.

Töihin palaaminen suuri muutos, tämän kanssa tarvitaan apua!

Lapsen ollessa n. kuuden kuukauden ikäinen alkavat vanhemmat tavallisesti pohtia äidin töihin palaamista. Pohditaan päivähoitovaihtoehtoja ja sovitaan työnantajan kanssa töihinpalaamis ajankohdasta jne.

Tämä on ajankohta jolloin vanhemmat tarvitsevat kipeästi apua edessä olevan suuren muutoksen ymmärtämisessä ja siihen valmistautumisessa. Oikeiden valintojen tekemisellä tässä vaiheessa, on ratkaiseva merkitys perheen hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta.
Vanhemmat tarvitsevat sekä tietoa että ymmärrystä päivähoidon aloituksesta ja tulevasta roolista perheen elämässä, mutta etenkin vanhemmat tarvitsevat apua vanhempien ja taaperon suhteen merkityksen ymmärtämisessä. He tarvitsevat mahdollisuutta pohtia mm.:

Mitkä ovat taapero-ikäisen tarpeet. Mikä on äidin rooli mikä isän.
Miten vuoden-ikäinen lapsi kokee eron. Mitä pitkä päivittäinen ero merkitsee, miten voidaan taaperoa auttaa.
Mitä päivähoidon aloitus merkitsee. Mikä on hyvä aloitus.
Mitä taapero-ikäisen kehityksessä tapahtuu, miksi niin ratkaiseva vaihe lapsen tulevaisuutta ajatellen ja miksi päiväkodin kasvattaja ei pysty tätä tärkeätä kehitystä tukemaan ilman kiinteää yhteistyötä vanhempien kanssa.

Vasta kun näihin yllä-oleviin kysymyksiin ollaan paneuduttu ja vahempia autettu ymmärtämään kokonaistilanne, vasta silloin he pystyvät riittävin eväin valitsemaan hoitomuodon joka juuri heille ja heidän perheelleen sopii.

Jos vanhemmille tässä vaiheessa, hyvissä ajoin, annettaisiin mahdollisuus pohtia näitä varsin keskeisiä ja tärkeitä asioita neuvolassa, silloin he myös pystyisivät tekemään parempia ratkaisuja hoitojärjestelyjen suhteen. Ikävä kyllä tähän ei tavallisesti ole mahdollisuuksia neuvoloissa. Neuvolan terveydenhoitajilla ei ole riittävästi eväitä, tai aikaa tämänkataiseen keskusteluun eikä yhteistyö päiväkotien kanssa, jotka ovat työskennellet näiden asioiden parissa, ole.

Päivähoidon aloitus on vielä useinmiten tuntemattomaan hyppäämistä silmät visusti kiinni, toivossa että kaikki järjestyy. Miten paljon tuskaa tämä tuokaan mukanaan, lapselle, vanhemmille, hoitajille ja laajemmin koko yhteiskunnalle!

Katso kuva 5. 1,2v - 3v alkuvaihe
Katso kuva 6. 1,2v - 3v loppuvaihe

Kun lapsi pystyy omin voimin liikkumaan, jättämään äidin tai palaamaan halutessaan hänen luokseen, merkitsee tämä uuden kehitysvaiheen alkua. Äidin hyvän hoivan jatkuvuus on auttanut vauvaa kasvamaan taaperoksi. Nyt erillisyys on tosiasia. Taaperon itsetunto saa pahan kolhun kun hän tiedostaa että hoivaan liittyvä yhteinen hyvä olo onkin äidin käsissä ja tämän säädeltävissä. Apu ei välttämättä olekaan paikalla kun sitä tarvitaan ja se on äidin eikä taapero hallussa.

Narsistisesta loukkaukseta herää avuttomuus, raivo ja pelko siitä että voi menettää tämän taaperon olemassaoloa ylläpitävän funktion, äidin hoivan. Nyt hoivaan liittyviin tilanteisiin ei yhtä helposti enää kelpuuteta isää tai muita aikuisia. Taapero haluaa äidin mukaan syömiseen,vessa hommiin, nukkumaanmenoon jne. Jos näin ei tapahdu saattavat protestit olla hyvinkin äänekkäitä. Taapero myös kiusaa äitiä, etenkin näissä tilanteissa. Haluaa näyttää että määrää, ettei ole niin avuton kuin miksi vielä itsensä kokee.

Taapero haluaa nyt itselleen äidin hallussa olevan hoivan, oman ruumiin tarpeista huolehtimisen, ja siihen liittyvät taidot. Taapero haluaa tehdä kaiken itse. Hän haluaa pukea, syödä tehdä kaikkea sitä mitä äiti tekee. Jos tämä ei ole mahdollista seuraa tästä kiukuttelu ja raivarit, ottaa päähän kun ei saa eikä osaa. Taapero tarvitsee äidin läsnäoloa koska tietää että äidillä hyvän olon avaimet Samalla taapero haluaa pärjätä omillaan jättää äidin,tehdä omia tutkimusmatkoja mutta sietää huonosti että äiti jättää. Silloin turvallinen satama puuttuu ja turvattomuus valtaa.

Tarvitaan paljon äidin tukea apua ja läsnäoloa että taapero asteittain oppii huolehtimaan tarpeistaan yhtä hyvällä ja rakastavalla tavalla kuin äiti, tekemään hoivasta arvostettu osa omaa itsä. Joka mahdollistaa itsestä ja toisista huolehtimisen. Äidin on luovuttava asteittain lapsen hoivasta. Hänen on autettava lasta palapalalta ottamaan omaan haltuunsa tämä molemmille niin tärkeä funktio.

Äidille tämä on usein varsin tuskallista koska kuten taaperon itsetunnon saama kolaus järkkyy myös äidin itsetunto. Lapsen hoiva, tämän ruumiin tarpeista huolehtiminen ja vastuunkantaminen, joka ollut niin tyydyttävää ja jonka äiti kokenut kuuluvan itselleen,tästä onkin nyt luovuttava ja ei vaan luovuttava vaan olla läsnä ja mukana auttamassa lasta tämän askeleen ottamisessa, ihailemassa lapsen uusia taitoja ja kasvavaa itsenäistymistä. Voi tätä äidin tuskaa!Yleensä kuitenkin tuskaa helpottamaan, äiti kokee myös iloa ja ylpeyttä lapsen uusista kehitysaskelista.

Taaperovaihe koettelee sekä äidin että taaperon voimia. Äiti ja taapero jakavat uuteen erillisyyteen liittyviä hyvinkin tuskallisia tunteita hyvinkin tuskallisia tunteita. Taapero tarvitsee äitiä tuntemaan ja sanottamaan näitä tunteita kanssaan ja tämän kautta saamaan tolkkua niistä ja niitä asteittain hallitsemaan. Haavoittunut itsetunto herättää sekä äidissä että taaperossa pelottavia agressiivisia tunteita. Taapero tarvitsee runsaasti äidin apua ja kärsivällisyyttä tämän tunteen kesyttämisessä ja suuntaamisessa lisääntyvään omatoimisuuteen oman ruumiin tarpeista huolehtimisessa.

Sekä äiti että taapero tarvitsevat kipeästi isän apua tässä myrskyisässä elämänvaiheessa. Äidille on tärkeää että isä ymmärtää ja arvostaa äidin työtä, tämän vaiheen rankkaa yhdessäoloa lapsen kanssa. Että isä ymmärtää että äidin jaksu ja panostus antaa lapselle tärkeitä perusvalmiuksia pärjätä elämässä. Isän rakkaus ja arvostus tasoittaa äidin järkkynyttä itsetuntoa ja auttaa äitiä jaksamaan.

Isän suhde taaperoon on hyvin erilainen. Siitä puuttuu taistelu hoivasta. Siitä puuttuu narsistinen loukkaus ja siihen liittyvät avuttomuuden ja yksinjäämisen pelko sekä näistä tunteista kumpuava raivo. Isä on taaperolle tärkeä itsetunnon lähde ”minun isäni”, nämä sanatkin saavat taaperon selän ojentumaan ja pään nousemaan pystyyn. Isä tarjoaa taaperolle vähemmän myrskyisän yhdessäolon jossa isä tekee taaperon kanssa jännittäviä asioita. Isä tarjoaa mahdollisuuden taaperolle toiminnan kautta tutustua maailmaan ja uusien taitojen oppimiseen kun äiti antaa taaperolle varmuuden ja uskalluksen kohdata nämä elämän haasteet. Kun väsymys yllättää tai paha olo, kaipaa taapero kuitenkin taas äitiä ja äidin hoivaa.

Äidit ja myös päivähoidon kasvattajat ihmettelevät usein miksi isän kanssa asiat tavallisesti sujuvat niin paljon helpommin, taapero kiukuttelee vähemmän jne..Ikävä kyllä useinmiten tulkitaan tämä virheellisesti johtuvan siitä että isä jotenkin paremmin osaa lasta käsitellä ja että äiti ei ole osannut asettaa lapselle rajoja tai sitonut tätä itseensä liikaa. Tämänkaltainen suhtautuminen lisää äidin jo kolhiutuneen itsetunnon murenemista ja nakertaa hänen uskoa itseensä äitinä. Miten helpottavaa äideille onkaan kuulla päivähoidon kasvattajilta, kun taapero oikein protestoi ja kiukuttellee eikä halua että äiti jättää päiväkotiin, että lapsen protestit kertovatkin siitä miten hyvin äiti on onnistunut äitinä. Tietenkin taapero protestoi kun äiti vie mukanaan lapsen hoivan ja yhteisen hyvän olon, etenkin silloin kun päiväkodissa ei vielä ole aikuista jonka taapero ja äiti riittävän hyvin tuntevat ja jonka apuun luottavat.


Äiti, isä ja itsehoivan kehitys pojan kohdalla

Taaperovaiheessa äidille kuuluvan lapsen hoivan siirtyminen lapselle itselleen arvostetuksi osaksi omaa persoonaa etenee pojan ja tytön kohdalla eri tavoin.
Erillisyyden mukana tuoma narsistinen loukkaus taapero- äitisuhteessa on sekä pojalle että tytölle yhteinen. Pojan kohdalla kuitenkin äidin ja pojan suhteeseen tulee uusi ristiriita.

Oman ruumiin ja sen osien hahmottaminen ja kokeminen osiksi omaa itseä on myös taaperovaiheen keskeisiä saavutuksia. Taapero on hyvin tarkka kaikkien oman ruumiin yksityiskohtien huomioimisessa. Pienikin haava saattaa saada taaperon suunniltaan. ” Nyt koko taapero on rikki” laastarilla paikkaamisella on välitön tarve. Täten myös genitaalit ja sukupuolten väliset erot saavat suuren merkityksen. Genitaalien merkitys taapero-iässä keskittyy niiden toimivuuteen funktioon ja hallintaan pissaamisen suhteen. Kun pojalle selviää ettei äidillä olekaan pippeliä herää taaperon mielessä kysymys ”no minne se sitten on hävinnyt, saako äiti sen sitten takaisin?” Onko mahdollista että taaperollekin näin kävisi? Aika pelottava juttu.

Uudenlainen tiedostaminen isän ja pojan samankaltaisuudesta sukupuolen suhteen tuo uuden ulottuvuuden isän ja pojan suhteeseen. Taapero haluaa nyt olla isän kaltainen, haluaa tehdä asioita isän kanssa, miesten asioita.Pojan itsetuntoa vahvistavat ja rakentavat kokemukset liittyvät kiinteästi yhdessäoloon ja maailman valloittamiseen isän kanssa. Pojalle tärkeä tuntea että erilainen kuin äiti olla niinkuin isä jota äiti rakastaa.

Kun isä on riittävän läsnä taaperon elämässä sekä arvostaa äidin ja lapsen hoivaan liittyvää työtä ja pojan omatoimisuutta myös lisääntyvässä itsehoivassa, silloin pojalla on helpompaa omaksua hoiva arvostetuksi osaksi omaa itseään poikana.

Hoivasta luopuminen on äideille pojan suhteen tavallisesti hankalampaa kun tyttöjen kohdalla. Kun isän tuki äidille ja pojalle ei ole riittävää on äidin vielä vaikeampaa tukea pojan itsehoivan kehittymistä. Hän haluaa säilyttää itsellään tämän niin tyydyttävän varhaisen läheisyyden ja vastuun. Itsehoivan kehitys ja integraatio osaksi pojan minää vaihtelee hyvinkin paljon vallitsevista olosuhteista riippuen. Kun äiti ei pysty poikaa auttamaan itsehoivan integraatiossa silloin pojan tarvitsee rakentaa itsetuntonsa hyvin pitkälti toiminnan ja miehisten ”urotöiden” varaan. Tällöin parisuhteessa myöhemmin elämässä, kun äiti ei enää hoivaa, vastaa hoivasta vaimo tai kumppani. Ymmärrettäviä ovat silloin myös isän vaikeudet omassa vanhemmuudessaan, etenkin sen varhaisessa vaiheessa. Tänä päivänä tämän ominaisuuden olemassaoloa miehissä kaivataan ja tarvitaan enemmän kuin ” ennen vanhaan” jolloin perheen hyvinvoinnin turvaaminen edellytti mieheltä fyysistä voimaa ja ulospäin suunnattua aggressiota.


Äiti, Isä ja tytön itsehoivan kehitys

Tytön ruumis-minän integraatiossa ei ole ristiriitaa suhteessa äitiin. Äiti ja tyttö ovat samaa sukupuolta eikä läheisyys äitiin herätä tytössä samoja ristiriitaisia tunteita kuin pojassa. Äidin on tavallisesti myös helpompaa luopua tytön hoivasta sekä auttaa tämän integraatiossa ja lataamisessa. Erillisyyteen liittyvän narsistisen tasapainon uudelleen löytäminen tapahtuu tytöllä tästä syystä mutkattomammin äidin ja taaperon yhteisten ja erottavien tunteiden jakamisen ja äidin tytön uusien itsehoivaan liittyvien taitojen lataamisen kautta.

Tytön sisäistäessä hoivan tärkeäksi arvostetuksi osaksi omaa minää muodostaa tämä kokonaisvaltaisemmin itsetunnon ytimen tytön kuin pojan kohdalla, antaen tytölle parhaat mahdolliset edellytykset selviytyä äitiyteen ja lapsen hoivaan liityvistä haasteista. Taaperovaiheen narsistisesta loukkaukseta kumpuavat agressiot neutraloituvat sen myötä kun narsistnen tasapaino itsehovan integraation myötä palautuu.

Kun äiti ei ole riittävästi läsnä. Kun tyttö ei ole jakanut äidin kanssa erillisyyteen liittyviä vihan, avuttomuuden ja raivon tunteita. Kun äiti ei ole ollut läsnä tukemassa ja lataamassa tytössä itsehoivan funktiota, oppii tyttö kyllä nämä taidot mutta ne eivät tuota mielihyvää eivätkä vahvista hänen itsetuntoaan tyttönä ja myöhemmin naisena ja äitinä. Hoivasta tulee silloin pelkästään välttämätön suoritus usein vain elämää rasittava ja hankaloittava asia.
Tytön itsetunto ja sen ylläpitäminen jää tällöin erilaisten suoritusten ja kilpailun varaan.Kehitys muistuttaa tällöin enemmän pojan kehitystä. Narsistinen haavottuvaisuus ja sen epätasapainosta kumpuava agressio värittää silloin tytön ja myöhemmin aikuisen naisen elämää ja ihmissuhteita. Eväät omaan äitiyteen ja lapsen hoivaan etenkin siitä luopumiseen ja sen lataamiseen lapsessa, jäävät tällöin laihoiksi.

Suhde isään tukee pienen tytön itsetuntoa. Siihen ei myöskään liity myrskyisää tunnekuohuntaa kuten äiti-suhteeseen. Pojan tavoin tyttökin nauttii isän kanssa maailman tutkimisestata ja erilaisten taitojen harjoittelemisesta mutta erityisesti hän nauttii isän läheisyydestä, rakkaudesta ja ihailusta. Miten hullaatuneita isät ovatkaan pieniin tyttöihinsä! Isän ihailu ja rakkaus auttaa tyttöä arvostamaan itseään tyttönä samoin kuin itsehoivan integroitumisella on suuri merkitys. Isä rakastaa ja arvostaa äidin taaperon hoivaan liittyvää työtä antaa itsehoivalle myös tytön kohdalla erityisen latauksen.

Parhaimmillaan äidin ja isän sukupuolten atribuutit integroituvat taaperon minään antaen tälle mahdollisimman laajan liikkumavaran ja vahvuuden pärjätä myöhemmin myös vanhemmuuteen liittyvissä koettelemuksissa.

Äiti, taapero ja päivähoito

Nyt ymmärrämme paremmin miksi etenkin päivähoidon aloitus, on niin tuskallista äidille ja taaperolle ja miksi juuri lapsen hoivaan liittvä pohdinta on niin tarpeellista ja keskeistä äidin ja hoitajan yhteistyössä. Miksi on niin tärkeää että äidin ja taaperon suhde säilyy kiinteänä ja että hoitaja ymmärtää äidin ja taaperon kehitysvaihekohtaiset tarpeet ja pystyy toimimaan siltana heidän välillään, aikana jolloin pitkään päivittäiseen erossaoloon kumpikaan ei vielä ole valmis. Miksi on niin tärkeää että myös isä on läsnä ja ymmärtää taaperon ja äidin tarpeet ja tämän kehitysvaiheen ratkaisevan merkityksen, ja miksi olisi erityisen tärkeää että myös yleisemmin ymmärrettäisiin ja arvostettaisiin tätä yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta niin arvokasta äidin työtä alle kolmevuotiaan kanssa.

Ymmärrämme ehkä myös vähän paremmin niitä vaikeuksia joiden kanssa vanhemmat ja lapset tänä päivänä tuskailevat. Jos äidin suhde taaperoon ei mahdollista kehitysvaihekohtaista kehitystä, takkuilee sekä äidin että taaperon kehitys. Seuraavan kehitysvaiheen haasteisiin vastaamiseen ei ole riittävästi valmiuksia ja ongelmat kasvavat ja monimutkaistuvat, häiriten myös isän ja äidin välistä yhteispeliä ja tukea toisilleen ja taaperolle.

Surullista kyllä, puuttuva tuki taapero- vaiheessa, hoivafunktion riittämätön integraatio tärkeäksi mielihyvällä ladatuksi osaksi naisen identiteettiä, on nähtävissä uuden sukupolven äideissä jotka kokevat taaperovaiheen koettelemukset liian vaativina eivätkä koe pärjäävänsä ätinä taaperon kanssa ja jopa usein näkevät taaperon normaalin käytöksen epänormaalina ja kertovan virheellisesti, taaperon tarpeista olla toisten lasten kanssa ja päivähoidossa jossa pystytään antamaan lapsen kaipaamia virikkeitä.