Lastenklinikan luento lokakuu 2008
Olen 12v:n ajan työskennellyt läheisessä yhteistyössä päivähoidon ammattilaisten kanssa Auta lasta kasvamaan- päivähoidon kehittämishankkeessa.
Hankkeessa pyritään yhdistämään päivähoidon kasvattajien pedagoginen asiantuntemus ja konsultin lapsen emotionaalista kehitystä koskeva osaaminen pitkäjänteisessä jatkuvassa yhteistyössä.
Tavoitteena on entistä paremmin ymmärtää mikä merkitys pitkällä päivittäisellä vanhempien ja lasten välisellä erolla on. Miten se vaikuttaa eri-ikäisten lasten hyvinvointiin ja vanhempien mahdollisuuteen säilyttää elävä, toimiva suhde lapsen arkeen ja kehitykseen.
Lisääntynyt ymmärrys on auttanut hoitajia kehittämään hoitokäytäntöjä jotka entistä paremmin vastaavat lasten ja vanhempien tarpeisiin sekä tuonut hoitajat lähemmäksi lapsia ja heidän vanhempiaan, täten pystyneet paremmin auttamaan vanhempia säilyttämään toimiva suhde lapseen.
Tämä työmalli peräisin USA:ta, Hanna Perkins nimisestä terapeuttisesta lastentarhasta joka on osa koulutuskokonaisuutta jossa mm. koulutetaan lapsiterapeutteja sekä tarjotaan runsaasti koulutusta pienten lasten parissa työskenteleville ammattilaisille. Kehittäjinä toimivat 60-luvulta lähtien Erna ja Robert Furman, molemmat olivat kansainvälisesti tunnettuja lapsiterapeutteja. Yhteistyö päivähoidon kanssa alkoi 1950-luvulla ja jatkuu yhä. Tästä yhteistyöstä on runsaasti varsin merkittävää ja arvokasta julkaistua materiaalia jota on hyödynnetty Auta lasta kasvamaan- hankkeessa. Minulla oli myös tilaisuus kahden vuoden ajan seurata Hanna Perkinsin toimintaa ja osallistua seminaareihin perheeni asuessa Clevelandissa.
Päivähoidon suljettu maailma
Päiväkodin maailma on ulkopuolisille suljettu. Jopa päiväkotilasten vanhemmilla on yleisesti ottaen varsin hämärä kuva päiväkodin arjesta. Mielikuvat ovat usein puutteellisia ja stereotyyppisiä.
Päiväkoti on kuin perhe jolle tärkeä näyttää ulospäin kaunis julkisivu. Päiväkoti ei kuitenkaan ole perhe eikä ole koti vaikkakin nimi lastentarha muutettiinkin päiväkodiksi, ehkä luomaan illuusiota jostakin muusta kuin laitoksessa tapahtuvasta lasten ryhmähoidosta, ehkä lieventämään vanhempien, sekä yhteiskunnan, syyllisyydentunteita.
Päiväkotihoidon merkitys kun pohdimme lasten, vanhempien ja perheiden hyvinvointia on yhteiskunnassamme merkittävä. Tämän merkityksen ymmärtäminen on mahdollista vain jos päivähoidon toiminta ja ongelmat nostetaan yleiseen tietoisuuteen. Vasta silloin on mahdollista myös vaikuttaa vallitseviin epäkohtiin ja huolestuttaviin ilmiöihin. Tällä olisi olennainen ennaltaehkäisevä merkitys.
Yhteiskunnan muutokset ja perheisiin kohdistuvat paineet näkyvät päivähoidon arjessa. Perheiden lisääntyvä pahoinvointi ja vanhempien lisääntyvä avuttomuus suhteessa omiin lapsiinsa on kasvava huolenaihe päiväkodeissa.
Koetaan että vastuu lapsista on enenevästi siirtymässä päivähoidon kasvattajille, joka kertoo vanhempien ja lapsen välisen suhteen ongelmista kuten myös puuttuvasta merkitsevästä yhteistyöstä päiväkodin kanssa.
Vanhempien näennäinen välinpitämättömyys omien lastensa tarpeiden suhteen ahdistaa hoitajia.
Lapset oireilevat enemmän. Lisääntynyt ongelmakäyttäytyminen hämmentää ja ahdistaa päiväkotien ammattilaisia.
Näyttää siltä että on paljon tekijöitä jotka häiritsevät vanhemmuden kehitystä ja varsin vähän sellaista joka tukisi tervettä vanhemmuutta.
Tärkeinpänä tavoitteena, työssämme, näemme lapsen ja vanhempien välisen suhteen säilymisen ja kehittymisen pitkästä päivittäisestä erosta huolimatta. Teemme paljon työtä tämän eteen. Koemme että olemmekin tässä onnistuneet.Uusien työtapojen kehittäminen on kuitenkin hyvin vaikeata, joskus jopa mahdotonta koska päivähoitoa ohjaavat päätökset ja päiväkodeissa vallitsevat työ-olosuhteet eivät ensisijaisesti tue lapsen hyvinvointia tukevaa päivähoidon kehittämistä.
Vanhemmat ja lapset tarvitsevat toisiaan
Kun hoitaja ymmärtää että vanhemmat tarvitsevat lasta yhtälailla kun lapsi tarvitsee vanhempia kehittyäkseen vanhempina, on hänen helpompi määritellä oma roolinsa vanhempien ja lapsen suhteen tukijana ja kannattelijana.
Olen pyrkinyt hoitajille konkretisoimaan, miten perhe toimii emotionaalisena kasvuympäristönä. Miten vanhemmat tukevat isänä ja äitinä lastaan, miten vuorovaikutus tukee lapsen kehitystä eri ikävaiheissa ja miten vanhemmat tukevat toisiaan. Kun ymmärrämme lapsen ja vanhempien tarpeet suhteessa toisiinsa normaalissa kehityksessä, on meidän helpompaa ymmärtää mitkä asiat ovat häirinneet, ehkä jopa katkaisseet kehityksen normaalin etenemisen ja myös miten parhaiten tukea äitiä ja isää päiväkodin kasvattajana.
Tänään tulen esittelemään teille miten olen pallukka-perheen avulla pyrkinyt havainnollistamaan joitakin keskeisiä asioita lapsen ja vanhempien vuorovaikutksessa ja kehityksessä ensimmäisen kolmen ikävuoden aikana, fokusoiden tässä erityisesti hoivaan, sen merkitykseen ja kehitykseen varhaisessa äiti-lapsi suhteessa.
Tämänkaltainen selkeyttäminen tuntuu tärkeältä koska äitiys ja isyys ovat hämärtyneet ihmisten mielessä, puhutaan vanhemmuudesta jossa äiti ja isä jotenkin pystyisivät vaihtamaan rooleja keskenään. Ei ymmärretä isä- suhteen ja äiti- suhteen erilaisuutta ja niiden toisiaan täydentäviä ja eri tavoin lapsen kehitystystä tukevaa merkitystä eri kehitysvaiheissa.
Pallukkaperhe:
Katso kuva 1.Odotus -alku
Odotettu lapsi on yhteinen luomus jossa yhdistyy molempien vanhempien idealisoidut mielikuvat toisistaan. Ollaan yhdessä luotu jotain täydellistä. Tämän taustalla tietenkin myös vanhempien omat hyvin varhaiset kokemukset yhteydestä omiin idealisoituihin vanhempiin. Tämänkaltainen kokemus antaa voimakkaan positiivisen latauksen kehittyvälle vauvalle ja antaa myös voimaa tuleville vanhemmuuteen liittyville koetuksille.
Parisuhde on tässä vaiheessa tavallisesti kiinteä ja toimiva.
Äiti kokee sisällään kehittyvän sikiön osaksi itseään sekä mielen- että ruumiin tasolla. Lapsi ei ole osa isän ruumista siksi isän kokemus lapsesta on jo alusta pitäen erilainen. Isä kokee lapsen kuitenkin myös mielen tasolla tärkeäksi osaksi itseään.
Katso kuva 2. Odotus - loppuvaihe
Odottavan äidin ajatukset ja mielenkiinto siirtyy enenevässä määrin kohdussa kasvavaan vauvaan ja edessä olevaan synnytykseen.
Parisuhteen laatu muuttuu. Äidin isään suunnattu mielenkiinto on toisenlainen.
Parisuhteen tasapaino järkkyy. Äidin ulkoinen muodonmuutos ja väsymys saattaa tuntua molemmista vanhemmista hankalalta.
Äiti tarvitsee nyt isän hoivaa. Isän kyky tarjota tätä hoivaa äidille riippuu kuitenkin siitä miten isä on sisäistänyt oman äitinsä hoivan, miten hoiva on tärkeä osa isän omaa minää. Tässä suhteessa isät hyvinkin erilaisia. Jos hoiva on selkeästi kuulunut parisuhteessa vaimolle , jos tällä on ollut parisuhteen toimivuuden kannalta keskeinen merkitys, saattaa isä kokea uuden tilanteen hyvinkin ahdistavana. Horjuttaa isän narsistista tasapainoa ( kuka hänestä nyt huolehtii!).
Katso kuva 3. Syntymä - 3kk
Äidin narsistinen tasapaino järkkyy. Vauva joka ollut osa äidin ruumista, jota äidin ruumis auttanut kasvamaan ja kehittymään, josta huolehtinut niin hyvin, jättääkin nyt tämän turvallisen yhteyden.
Äidin kaikki voimavarat suuntautuvat nyt ulkoisen vauvan tarpeiden tyydyttämiseen, palauttamaan menetetyn lapsen hoivan itselleen ja tämän kautta palauttamaan oman narsistisen tasapainon. Äidin ruumiillinen yhteys lapseen auttaa äitiä tulkitsemaan herkästi lapsen tarpeet, samalla kun äidin ja vastasyntyneen vauvan suhteessa herää uusi orastava ulottuvuus, erillisyys. Äiti kokee vauvan sekä osaksi omaa itseään sekä erilliseksi olennoksi omine tarpeineen. Erillisyyden kokemisen merkitys ja määrä kasvaa ja vaihtelee lapsen kehityksen myötä ja auttaa äitiä ymmärtämään ja tuntemaan lapsensa kanssa. Lapsen kokemus erillisyydestä suhteessa äitiin ja ulkomaailmaan kehittyy asteittain äidin hyvän hoivan mahdollistamana.
Äiti tarvitsee paljon isän tukea selvitäkseen tästä sekä psyykkisiä että fyysisiä voimia vaativasta tehtävästä. ”Ennen vanhaan” tuoreen äidin ympärillä oli naisista koostuva tukiryhmä kun taas tänä päivänä tämä tehtävä jää usein yksinomaan isälle. Jos ja kun isällä ei ole sisäisiä edellytyksiä tähän, kuten yllä pohdin, niin tilanne muodostuu erittäin hankalaksi sekä isälle että äidille ja häiritsee koko perheen hyvinvointia. Tällöin tarvitaan apujoukkoja!
Parisuhde joutuu koville. Äidillä ei riitä energiaa isästä huolehtimiseen. Isän narsistinen tasapaino järkkyy. Isä hakee apua ja tukea usein muualta itsetunnon palauttamiseksi ja äiti jää vaille tarvitsevaansa apua. Tutkimukset kertovat myös että uskottomuus parisuhteessa on tavallisinta juuri tässä vaiheessa.
Taustalla vaikuttavat myös isän varhaiset kokemukset eroista ( kun jää ilman äidin hoivaa eikä vielä pärjää omillaan kuten sisarruksen syntymä sekä päivähoidon aloitus taaperovaiheessa jne.)
Mitä enemmän isällä on kykyä hoivata, mitä enemmän kyky hoivata on osa isän identiteettiä, miten hän on sisäistänyt omien vanhempien avulla tämän funktion taaperovaiheessa, sitä paremmin hän pärjää ja pystyy antamaan äidille ja vauvalle tarvittavan tuen.
Tässä vaiheessa vauvan orastava suhde isään on osa äidin kokemusta isästä. Mitä kokonaisvaltaisemmin äiti pystyy omistautumaan lapsen tarpeiden tulkitsemiselle ja niihin vastaamiselle lasta tyydyttävällä tavalla sitä nopeammin tilanne rauhoittuu ja äidin narsistinen tasapaino palautuu.
Kun useampi hoitaa vastasyntynyttä hidastaa tämä usein tätä prosessia pikemmin kuin auttaa. Isän apua tarvitaan ja isä osaakin tavallisesti parhaiten vastata vauvan tarpeisiin äidin neuvomalla tavalla. Yhdessä-olo vastasyntyneen kanssa ja hoitoon liittyvät pohdinnat äidin kanssa ovat sekä isälle että äidille tärkeitä.
Katso kuva 4. 3kk - 6kk
Lapsen ollessa n. 3kk äiti on tavallisesti oppinut tulkitsemaan lapsen tarpeita ja vastaamaan niihin lasta tyydyttävällä tavalla, täten palauttaen itselleen lapsen hoivan joka nyt on lapsen ja äidin yhteinen hyvänolon lähde. Tämä yhteinen mielihyvän tunne muodostuu asteittain ensimäiseksi tunteeksi lapsen mielen tasolla.
Tämä on vaihe jolloin elämä tavallisesti hymyilee uudelle perheelle. Äiti kokee olevansa maailman paras äiti jolla maailman paras vauva. Vauva on tyytyväinen ja ympäristö alkaa kiinnostaa. Erityisesti isän ja vauvan suhde kehittyy vauhdilla. Vaikka isän apua lapsen hoivassa runsaasti tarvitaankin ei tämä ole tärkein isän ja vauvan välisen suhteen sisällössä tai merkityksessä. Tärkeätä on että äidin hoiva toteutuu myös isän hoivassa, tällöin isä pystyy tukemaan sekä äitiä että vauvaa ja hoivaan liittyvää kehitystä. Tämän kautta myös auttamaan vauvaa säilyttämään suhde äitiin kun tämä ei ole paikalla.
Isä tuo vauvan elämään uudenlaisen suhteen joka tarjoaa erillaisia kokemuksia.
Tässä vaiheessa parisuhde toimii tavallisesti hyvin. Uudet vanhemmat kokevat itsensä hyviksi vanhemmiksi ja yhteisen luomuksensa mitä ihmeellisemmäksi vauvaksi.
Töihin palaaminen suuri muutos, tämän kanssa tarvitaan apua!
Lapsen ollessa n. kuuden kuukauden ikäinen alkavat vanhemmat tavallisesti pohtia äidin töihin palaamista. Pohditaan päivähoitovaihtoehtoja ja sovitaan työnantajan kanssa töihinpalaamis ajankohdasta jne.
Tämä on ajankohta jolloin vanhemmat tarvitsevat kipeästi apua edessä olevan suuren muutoksen ymmärtämisessä ja siihen valmistautumisessa. Oikeiden valintojen tekemisellä tässä vaiheessa, on ratkaiseva merkitys perheen hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta.
Vanhemmat tarvitsevat sekä tietoa että ymmärrystä päivähoidon aloituksesta ja tulevasta roolista perheen elämässä, mutta etenkin vanhemmat tarvitsevat apua vanhempien ja taaperon suhteen merkityksen ymmärtämisessä. He tarvitsevat mahdollisuutta pohtia mm.:
Mitkä ovat taapero-ikäisen tarpeet. Mikä on äidin rooli mikä isän.
Miten vuoden-ikäinen lapsi kokee eron. Mitä pitkä päivittäinen ero merkitsee, miten voidaan taaperoa auttaa.
Mitä päivähoidon aloitus merkitsee. Mikä on hyvä aloitus.
Mitä taapero-ikäisen kehityksessä tapahtuu, miksi niin ratkaiseva vaihe lapsen tulevaisuutta ajatellen ja miksi päiväkodin kasvattaja ei pysty tätä tärkeätä kehitystä tukemaan ilman kiinteää yhteistyötä vanhempien kanssa.
Vasta kun näihin yllä-oleviin kysymyksiin ollaan paneuduttu ja vahempia autettu ymmärtämään kokonaistilanne, vasta silloin he pystyvät riittävin eväin valitsemaan hoitomuodon joka juuri heille ja heidän perheelleen sopii.
Jos vanhemmille tässä vaiheessa, hyvissä ajoin, annettaisiin mahdollisuus pohtia näitä varsin keskeisiä ja tärkeitä asioita neuvolassa, silloin he myös pystyisivät tekemään parempia ratkaisuja hoitojärjestelyjen suhteen. Ikävä kyllä tähän ei tavallisesti ole mahdollisuuksia neuvoloissa. Neuvolan terveydenhoitajilla ei ole riittävästi eväitä, tai aikaa tämänkataiseen keskusteluun eikä yhteistyö päiväkotien kanssa, jotka ovat työskennellet näiden asioiden parissa, ole.
Päivähoidon aloitus on vielä useinmiten tuntemattomaan hyppäämistä silmät visusti kiinni, toivossa että kaikki järjestyy. Miten paljon tuskaa tämä tuokaan mukanaan, lapselle, vanhemmille, hoitajille ja laajemmin koko yhteiskunnalle!
Katso kuva 5. 1,2v - 3v alkuvaihe
Katso kuva 6. 1,2v - 3v loppuvaihe
Kun lapsi pystyy omin voimin liikkumaan, jättämään äidin tai palaamaan halutessaan hänen luokseen, merkitsee tämä uuden kehitysvaiheen alkua. Äidin hyvän hoivan jatkuvuus on auttanut vauvaa kasvamaan taaperoksi. Nyt erillisyys on tosiasia. Taaperon itsetunto saa pahan kolhun kun hän tiedostaa että hoivaan liittyvä yhteinen hyvä olo onkin äidin käsissä ja tämän säädeltävissä. Apu ei välttämättä olekaan paikalla kun sitä tarvitaan ja se on äidin eikä taapero hallussa.
Narsistisesta loukkaukseta herää avuttomuus, raivo ja pelko siitä että voi menettää tämän taaperon olemassaoloa ylläpitävän funktion, äidin hoivan. Nyt hoivaan liittyviin tilanteisiin ei yhtä helposti enää kelpuuteta isää tai muita aikuisia. Taapero haluaa äidin mukaan syömiseen,vessa hommiin, nukkumaanmenoon jne. Jos näin ei tapahdu saattavat protestit olla hyvinkin äänekkäitä. Taapero myös kiusaa äitiä, etenkin näissä tilanteissa. Haluaa näyttää että määrää, ettei ole niin avuton kuin miksi vielä itsensä kokee.
Taapero haluaa nyt itselleen äidin hallussa olevan hoivan, oman ruumiin tarpeista huolehtimisen, ja siihen liittyvät taidot. Taapero haluaa tehdä kaiken itse. Hän haluaa pukea, syödä tehdä kaikkea sitä mitä äiti tekee. Jos tämä ei ole mahdollista seuraa tästä kiukuttelu ja raivarit, ottaa päähän kun ei saa eikä osaa. Taapero tarvitsee äidin läsnäoloa koska tietää että äidillä hyvän olon avaimet Samalla taapero haluaa pärjätä omillaan jättää äidin,tehdä omia tutkimusmatkoja mutta sietää huonosti että äiti jättää. Silloin turvallinen satama puuttuu ja turvattomuus valtaa.
Tarvitaan paljon äidin tukea apua ja läsnäoloa että taapero asteittain oppii huolehtimaan tarpeistaan yhtä hyvällä ja rakastavalla tavalla kuin äiti, tekemään hoivasta arvostettu osa omaa itsä. Joka mahdollistaa itsestä ja toisista huolehtimisen. Äidin on luovuttava asteittain lapsen hoivasta. Hänen on autettava lasta palapalalta ottamaan omaan haltuunsa tämä molemmille niin tärkeä funktio.
Äidille tämä on usein varsin tuskallista koska kuten taaperon itsetunnon saama kolaus järkkyy myös äidin itsetunto. Lapsen hoiva, tämän ruumiin tarpeista huolehtiminen ja vastuunkantaminen, joka ollut niin tyydyttävää ja jonka äiti kokenut kuuluvan itselleen,tästä onkin nyt luovuttava ja ei vaan luovuttava vaan olla läsnä ja mukana auttamassa lasta tämän askeleen ottamisessa, ihailemassa lapsen uusia taitoja ja kasvavaa itsenäistymistä. Voi tätä äidin tuskaa!Yleensä kuitenkin tuskaa helpottamaan, äiti kokee myös iloa ja ylpeyttä lapsen uusista kehitysaskelista.
Taaperovaihe koettelee sekä äidin että taaperon voimia. Äiti ja taapero jakavat uuteen erillisyyteen liittyviä hyvinkin tuskallisia tunteita hyvinkin tuskallisia tunteita. Taapero tarvitsee äitiä tuntemaan ja sanottamaan näitä tunteita kanssaan ja tämän kautta saamaan tolkkua niistä ja niitä asteittain hallitsemaan. Haavoittunut itsetunto herättää sekä äidissä että taaperossa pelottavia agressiivisia tunteita. Taapero tarvitsee runsaasti äidin apua ja kärsivällisyyttä tämän tunteen kesyttämisessä ja suuntaamisessa lisääntyvään omatoimisuuteen oman ruumiin tarpeista huolehtimisessa.
Sekä äiti että taapero tarvitsevat kipeästi isän apua tässä myrskyisässä elämänvaiheessa. Äidille on tärkeää että isä ymmärtää ja arvostaa äidin työtä, tämän vaiheen rankkaa yhdessäoloa lapsen kanssa. Että isä ymmärtää että äidin jaksu ja panostus antaa lapselle tärkeitä perusvalmiuksia pärjätä elämässä. Isän rakkaus ja arvostus tasoittaa äidin järkkynyttä itsetuntoa ja auttaa äitiä jaksamaan.
Isän suhde taaperoon on hyvin erilainen. Siitä puuttuu taistelu hoivasta. Siitä puuttuu narsistinen loukkaus ja siihen liittyvät avuttomuuden ja yksinjäämisen pelko sekä näistä tunteista kumpuava raivo. Isä on taaperolle tärkeä itsetunnon lähde ”minun isäni”, nämä sanatkin saavat taaperon selän ojentumaan ja pään nousemaan pystyyn. Isä tarjoaa taaperolle vähemmän myrskyisän yhdessäolon jossa isä tekee taaperon kanssa jännittäviä asioita. Isä tarjoaa mahdollisuuden taaperolle toiminnan kautta tutustua maailmaan ja uusien taitojen oppimiseen kun äiti antaa taaperolle varmuuden ja uskalluksen kohdata nämä elämän haasteet. Kun väsymys yllättää tai paha olo, kaipaa taapero kuitenkin taas äitiä ja äidin hoivaa.
Äidit ja myös päivähoidon kasvattajat ihmettelevät usein miksi isän kanssa asiat tavallisesti sujuvat niin paljon helpommin, taapero kiukuttelee vähemmän jne..Ikävä kyllä useinmiten tulkitaan tämä virheellisesti johtuvan siitä että isä jotenkin paremmin osaa lasta käsitellä ja että äiti ei ole osannut asettaa lapselle rajoja tai sitonut tätä itseensä liikaa. Tämänkaltainen suhtautuminen lisää äidin jo kolhiutuneen itsetunnon murenemista ja nakertaa hänen uskoa itseensä äitinä. Miten helpottavaa äideille onkaan kuulla päivähoidon kasvattajilta, kun taapero oikein protestoi ja kiukuttellee eikä halua että äiti jättää päiväkotiin, että lapsen protestit kertovatkin siitä miten hyvin äiti on onnistunut äitinä. Tietenkin taapero protestoi kun äiti vie mukanaan lapsen hoivan ja yhteisen hyvän olon, etenkin silloin kun päiväkodissa ei vielä ole aikuista jonka taapero ja äiti riittävän hyvin tuntevat ja jonka apuun luottavat.
Äiti, isä ja itsehoivan kehitys pojan kohdalla
Taaperovaiheessa äidille kuuluvan lapsen hoivan siirtyminen lapselle itselleen arvostetuksi osaksi omaa persoonaa etenee pojan ja tytön kohdalla eri tavoin.
Erillisyyden mukana tuoma narsistinen loukkaus taapero- äitisuhteessa on sekä pojalle että tytölle yhteinen. Pojan kohdalla kuitenkin äidin ja pojan suhteeseen tulee uusi ristiriita.
Oman ruumiin ja sen osien hahmottaminen ja kokeminen osiksi omaa itseä on myös taaperovaiheen keskeisiä saavutuksia. Taapero on hyvin tarkka kaikkien oman ruumiin yksityiskohtien huomioimisessa. Pienikin haava saattaa saada taaperon suunniltaan. ” Nyt koko taapero on rikki” laastarilla paikkaamisella on välitön tarve. Täten myös genitaalit ja sukupuolten väliset erot saavat suuren merkityksen. Genitaalien merkitys taapero-iässä keskittyy niiden toimivuuteen funktioon ja hallintaan pissaamisen suhteen. Kun pojalle selviää ettei äidillä olekaan pippeliä herää taaperon mielessä kysymys ”no minne se sitten on hävinnyt, saako äiti sen sitten takaisin?” Onko mahdollista että taaperollekin näin kävisi? Aika pelottava juttu.
Uudenlainen tiedostaminen isän ja pojan samankaltaisuudesta sukupuolen suhteen tuo uuden ulottuvuuden isän ja pojan suhteeseen. Taapero haluaa nyt olla isän kaltainen, haluaa tehdä asioita isän kanssa, miesten asioita.Pojan itsetuntoa vahvistavat ja rakentavat kokemukset liittyvät kiinteästi yhdessäoloon ja maailman valloittamiseen isän kanssa. Pojalle tärkeä tuntea että erilainen kuin äiti olla niinkuin isä jota äiti rakastaa.
Kun isä on riittävän läsnä taaperon elämässä sekä arvostaa äidin ja lapsen hoivaan liittyvää työtä ja pojan omatoimisuutta myös lisääntyvässä itsehoivassa, silloin pojalla on helpompaa omaksua hoiva arvostetuksi osaksi omaa itseään poikana.
Hoivasta luopuminen on äideille pojan suhteen tavallisesti hankalampaa kun tyttöjen kohdalla. Kun isän tuki äidille ja pojalle ei ole riittävää on äidin vielä vaikeampaa tukea pojan itsehoivan kehittymistä. Hän haluaa säilyttää itsellään tämän niin tyydyttävän varhaisen läheisyyden ja vastuun. Itsehoivan kehitys ja integraatio osaksi pojan minää vaihtelee hyvinkin paljon vallitsevista olosuhteista riippuen. Kun äiti ei pysty poikaa auttamaan itsehoivan integraatiossa silloin pojan tarvitsee rakentaa itsetuntonsa hyvin pitkälti toiminnan ja miehisten ”urotöiden” varaan. Tällöin parisuhteessa myöhemmin elämässä, kun äiti ei enää hoivaa, vastaa hoivasta vaimo tai kumppani. Ymmärrettäviä ovat silloin myös isän vaikeudet omassa vanhemmuudessaan, etenkin sen varhaisessa vaiheessa. Tänä päivänä tämän ominaisuuden olemassaoloa miehissä kaivataan ja tarvitaan enemmän kuin ” ennen vanhaan” jolloin perheen hyvinvoinnin turvaaminen edellytti mieheltä fyysistä voimaa ja ulospäin suunnattua aggressiota.
Äiti, Isä ja tytön itsehoivan kehitys
Tytön ruumis-minän integraatiossa ei ole ristiriitaa suhteessa äitiin. Äiti ja tyttö ovat samaa sukupuolta eikä läheisyys äitiin herätä tytössä samoja ristiriitaisia tunteita kuin pojassa. Äidin on tavallisesti myös helpompaa luopua tytön hoivasta sekä auttaa tämän integraatiossa ja lataamisessa. Erillisyyteen liittyvän narsistisen tasapainon uudelleen löytäminen tapahtuu tytöllä tästä syystä mutkattomammin äidin ja taaperon yhteisten ja erottavien tunteiden jakamisen ja äidin tytön uusien itsehoivaan liittyvien taitojen lataamisen kautta.
Tytön sisäistäessä hoivan tärkeäksi arvostetuksi osaksi omaa minää muodostaa tämä kokonaisvaltaisemmin itsetunnon ytimen tytön kuin pojan kohdalla, antaen tytölle parhaat mahdolliset edellytykset selviytyä äitiyteen ja lapsen hoivaan liityvistä haasteista. Taaperovaiheen narsistisesta loukkaukseta kumpuavat agressiot neutraloituvat sen myötä kun narsistnen tasapaino itsehovan integraation myötä palautuu.
Kun äiti ei ole riittävästi läsnä. Kun tyttö ei ole jakanut äidin kanssa erillisyyteen liittyviä vihan, avuttomuuden ja raivon tunteita. Kun äiti ei ole ollut läsnä tukemassa ja lataamassa tytössä itsehoivan funktiota, oppii tyttö kyllä nämä taidot mutta ne eivät tuota mielihyvää eivätkä vahvista hänen itsetuntoaan tyttönä ja myöhemmin naisena ja äitinä. Hoivasta tulee silloin pelkästään välttämätön suoritus usein vain elämää rasittava ja hankaloittava asia.
Tytön itsetunto ja sen ylläpitäminen jää tällöin erilaisten suoritusten ja kilpailun varaan.Kehitys muistuttaa tällöin enemmän pojan kehitystä. Narsistinen haavottuvaisuus ja sen epätasapainosta kumpuava agressio värittää silloin tytön ja myöhemmin aikuisen naisen elämää ja ihmissuhteita. Eväät omaan äitiyteen ja lapsen hoivaan etenkin siitä luopumiseen ja sen lataamiseen lapsessa, jäävät tällöin laihoiksi.
Suhde isään tukee pienen tytön itsetuntoa. Siihen ei myöskään liity myrskyisää tunnekuohuntaa kuten äiti-suhteeseen. Pojan tavoin tyttökin nauttii isän kanssa maailman tutkimisestata ja erilaisten taitojen harjoittelemisesta mutta erityisesti hän nauttii isän läheisyydestä, rakkaudesta ja ihailusta. Miten hullaatuneita isät ovatkaan pieniin tyttöihinsä! Isän ihailu ja rakkaus auttaa tyttöä arvostamaan itseään tyttönä samoin kuin itsehoivan integroitumisella on suuri merkitys. Isä rakastaa ja arvostaa äidin taaperon hoivaan liittyvää työtä antaa itsehoivalle myös tytön kohdalla erityisen latauksen.
Parhaimmillaan äidin ja isän sukupuolten atribuutit integroituvat taaperon minään antaen tälle mahdollisimman laajan liikkumavaran ja vahvuuden pärjätä myöhemmin myös vanhemmuuteen liittyvissä koettelemuksissa.
Äiti, taapero ja päivähoito
Nyt ymmärrämme paremmin miksi etenkin päivähoidon aloitus, on niin tuskallista äidille ja taaperolle ja miksi juuri lapsen hoivaan liittvä pohdinta on niin tarpeellista ja keskeistä äidin ja hoitajan yhteistyössä. Miksi on niin tärkeää että äidin ja taaperon suhde säilyy kiinteänä ja että hoitaja ymmärtää äidin ja taaperon kehitysvaihekohtaiset tarpeet ja pystyy toimimaan siltana heidän välillään, aikana jolloin pitkään päivittäiseen erossaoloon kumpikaan ei vielä ole valmis. Miksi on niin tärkeää että myös isä on läsnä ja ymmärtää taaperon ja äidin tarpeet ja tämän kehitysvaiheen ratkaisevan merkityksen, ja miksi olisi erityisen tärkeää että myös yleisemmin ymmärrettäisiin ja arvostettaisiin tätä yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta niin arvokasta äidin työtä alle kolmevuotiaan kanssa.
Ymmärrämme ehkä myös vähän paremmin niitä vaikeuksia joiden kanssa vanhemmat ja lapset tänä päivänä tuskailevat. Jos äidin suhde taaperoon ei mahdollista kehitysvaihekohtaista kehitystä, takkuilee sekä äidin että taaperon kehitys. Seuraavan kehitysvaiheen haasteisiin vastaamiseen ei ole riittävästi valmiuksia ja ongelmat kasvavat ja monimutkaistuvat, häiriten myös isän ja äidin välistä yhteispeliä ja tukea toisilleen ja taaperolle.
Surullista kyllä, puuttuva tuki taapero- vaiheessa, hoivafunktion riittämätön integraatio tärkeäksi mielihyvällä ladatuksi osaksi naisen identiteettiä, on nähtävissä uuden sukupolven äideissä jotka kokevat taaperovaiheen koettelemukset liian vaativina eivätkä koe pärjäävänsä ätinä taaperon kanssa ja jopa usein näkevät taaperon normaalin käytöksen epänormaalina ja kertovan virheellisesti, taaperon tarpeista olla toisten lasten kanssa ja päivähoidossa jossa pystytään antamaan lapsen kaipaamia virikkeitä.
torstai 19. helmikuuta 2009
keskiviikko 18. helmikuuta 2009
Haasteet alle kolmevuotiaiden päivähoidossa ovat tuskallisia tiedostaa
Pienten lasten päivähoito herättää meissä vanhemmissa ja myös päivöhoidon kasvattajissa runsaasti ristiriitaisia tunteita, eikä ihme. Lapsen hyvinvointi on meille kaikille tärkeä asia.
Alle kolmevuotiaiden päivähoitoon liittyy erityisen paljon huolta koska lapsi on vielä niin avuton , vailla omia taitoja siksi niin riippuvainen hoivaavan vanhemman jatkuvasta läsnäolosta ja avusta. ”Ennen vanhaan” tämä läsnäolo varmisti normaalin kehityksen- äidin hyvän hoivan asteittaisen siirtymisen lapsen omaksi osaamiseksi ja itsestä huolehtimiseksi, sekä monen muun perustavaa laatua olevan osaamisen lapsen emotionaalisessa kehityksessä. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja pienet lapset ja vanhemmat ovat pitkät päivät erossa toisistaan. Vaikka ajat ovatkin muuttuneet, ja kasvatuskäytännöt sen myötä, ei pidä unohtaa että lapsen kehitysvaihekohtaiset tarpeet pysyvät samoina. Näiden tarpeiden turvaaminen, riittävän hyvän emotionaalisen kasvuympäristön takaaminen, on edellytys sille että lapsen kehitys etenee normaalisti.
Kiinteä toimiva suhde hoivaavaan vanhempaan on yhä edellytys lapsen ja vanhemman hyvinvoinnille. Sen toteutuminen on kuitenkin tänä päivänä huomattavasti hankalampaa.
Vanhemmat tarvitsevat runsaasti päivähoidon kasvattajan apua ja tukea pystyäkseen säilyttämään elävän kosketuksen lapsen arkeen ja kehitykseen, olemaan läsnä ja kokemaan itsensä tärkeäksi ja hyväksi vanhemmaksi pitkästä päivittäisestä erosta huolimatta. Hoitajat tarvitsevat kiinteän suhteen lapseen ja tämän vanhempiin että pystyisivät lasta ymmärtämään päivähoidossa sekä tukemaan lapsen ja vanhempien välistä suhdetta ja yhdessä vanhempien kanssa auttaa lasta kasvamaan. Toisin sanoen on ensiarvoisen tärkeää että päivähoito pystyy tarjoamaan vanhemmille mahdollisuuden säilyttää kiinteä suhde lapseen ja tämän arkeen. Tämä toteutuu parhaiten yhteityössä nimetyn hoitajan kanssa joka on erityisen läheinen lapselle ja tämän vanhemmille
Tämä edellyttää vuorostaan että päivähoidon ammattilaiset ymmärtävät paremmin lapsen varhaista kehitystä ja että kehitetään työtapoja joissa uusi ymmärrys elää ja mahdollistaa läheisen yhteistyön vanhempien kanssa. .Uusien työtapojen kehittäminen ei kuitenkaan onnistu jos päivähoitoa ohjaavat päätökset ja puitteet eivät tätä kehitystä riittävästi tue.
Lisääntynyt tarve ymmärtää lapsen varhaista kehitystä sekä uuden osaamisen integroiminen kasvatustyöhön onkin ollut monen kehittämishankkeen tavoite viimeiset kymmenen vuotta Ollaan käännytty lapsen emotionaaliseen kehitykseen erikoistuneiden ammattilaisten puoleen ja etenkin silloin kun yhteistyö on ollut pitkäjänteistä ja jatkuvaa eikä ainoastaan tiedon siirtoa, on uusi osaaminen alkanut elää kasvatustyössä ja johtanut uusien, vanhempia, lapsia ja päivähoidon kasvattajia paremmin tukevien, käytäntöjen kehittämiseen.
Ongelmana kuitenkin tänä päivänä on että päivähoitojärjestelmästä puuttuu rakenteet jotka mahdollistaisivat tämänkaltaisen poikkiammatillisen yhteistyön. Kyseinen yhteistyö mahdollistaisi myös tuen päivähoidon päättäjille tärkeiden lapsen hyvinvointia koskevien asioiden ymmärtämisessä. Alle kolmevuotiaiden ja heidän vanhempiensa tarpeiden näkeminen ja niihin vastaaminen päivähoidossa antaa mahdollisuudet ennaltaehkäistä tehokkaasti lasten lisääntyviä kehityksellisiä häiriöitä ja vaikeutuvia mielenterveysongelmia kuten myös vanhempien pahoinvointia.
Haasteet alle kolmevuotiaiden päivähoidossa ovat tuskallisia tiedostaa. On tuskallista katsoa peiliin ja myöntää että kaikki ei ehkä olekaan niin kuin olemme toivoneet. Toisaalta ongelmien tiedostaminen ja niihin puuttuminen antaa meille mahdollisuuden korjata ja parantaa.
Poikkiammatillinen yhteistyö on viimeiset kymmenen vuotta jo kantanut hedelmää ja parantanut mahdollisuuksia tukea päivähoidon kaikkein pienimpiä ja heidän vanhempiaan, mutta tämä työ on kuitenkin vasta alullaan. Päivähoidon rakenteet ja puitteet alle kolmevuotiaiden hoidossa eivät vielä riittävästi sisällä tarvittavaa ymmärrystä lasten ja vanhempien tarpeista. Päivähoitoa koskevat päätökset aiheuttavat jatkuvaa , jopa lisääntyvää stressiä lapsille, vanhemmille sekä päivähoidon kasvattajille Stressi häiritsee lasten ja vanhempien normaalia kehitystä ja vaikuttaa laajemmin koko yhteiskunnan hyvinvointiin.
Vaikka uudet päivähoidon kehttämistarpeet tässä laman kynnyksellä saattavat kauhistuttaa päättäjiä niin ongelmien ennaltaehkäisy on edullisempi ja vähemmän tuskallinen vaihtoehto kuin niiden korjaaminen jälkikäteen.
Alle kolmevuotiaiden päivähoitoon liittyy erityisen paljon huolta koska lapsi on vielä niin avuton , vailla omia taitoja siksi niin riippuvainen hoivaavan vanhemman jatkuvasta läsnäolosta ja avusta. ”Ennen vanhaan” tämä läsnäolo varmisti normaalin kehityksen- äidin hyvän hoivan asteittaisen siirtymisen lapsen omaksi osaamiseksi ja itsestä huolehtimiseksi, sekä monen muun perustavaa laatua olevan osaamisen lapsen emotionaalisessa kehityksessä. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja pienet lapset ja vanhemmat ovat pitkät päivät erossa toisistaan. Vaikka ajat ovatkin muuttuneet, ja kasvatuskäytännöt sen myötä, ei pidä unohtaa että lapsen kehitysvaihekohtaiset tarpeet pysyvät samoina. Näiden tarpeiden turvaaminen, riittävän hyvän emotionaalisen kasvuympäristön takaaminen, on edellytys sille että lapsen kehitys etenee normaalisti.
Kiinteä toimiva suhde hoivaavaan vanhempaan on yhä edellytys lapsen ja vanhemman hyvinvoinnille. Sen toteutuminen on kuitenkin tänä päivänä huomattavasti hankalampaa.
Vanhemmat tarvitsevat runsaasti päivähoidon kasvattajan apua ja tukea pystyäkseen säilyttämään elävän kosketuksen lapsen arkeen ja kehitykseen, olemaan läsnä ja kokemaan itsensä tärkeäksi ja hyväksi vanhemmaksi pitkästä päivittäisestä erosta huolimatta. Hoitajat tarvitsevat kiinteän suhteen lapseen ja tämän vanhempiin että pystyisivät lasta ymmärtämään päivähoidossa sekä tukemaan lapsen ja vanhempien välistä suhdetta ja yhdessä vanhempien kanssa auttaa lasta kasvamaan. Toisin sanoen on ensiarvoisen tärkeää että päivähoito pystyy tarjoamaan vanhemmille mahdollisuuden säilyttää kiinteä suhde lapseen ja tämän arkeen. Tämä toteutuu parhaiten yhteityössä nimetyn hoitajan kanssa joka on erityisen läheinen lapselle ja tämän vanhemmille
Tämä edellyttää vuorostaan että päivähoidon ammattilaiset ymmärtävät paremmin lapsen varhaista kehitystä ja että kehitetään työtapoja joissa uusi ymmärrys elää ja mahdollistaa läheisen yhteistyön vanhempien kanssa. .Uusien työtapojen kehittäminen ei kuitenkaan onnistu jos päivähoitoa ohjaavat päätökset ja puitteet eivät tätä kehitystä riittävästi tue.
Lisääntynyt tarve ymmärtää lapsen varhaista kehitystä sekä uuden osaamisen integroiminen kasvatustyöhön onkin ollut monen kehittämishankkeen tavoite viimeiset kymmenen vuotta Ollaan käännytty lapsen emotionaaliseen kehitykseen erikoistuneiden ammattilaisten puoleen ja etenkin silloin kun yhteistyö on ollut pitkäjänteistä ja jatkuvaa eikä ainoastaan tiedon siirtoa, on uusi osaaminen alkanut elää kasvatustyössä ja johtanut uusien, vanhempia, lapsia ja päivähoidon kasvattajia paremmin tukevien, käytäntöjen kehittämiseen.
Ongelmana kuitenkin tänä päivänä on että päivähoitojärjestelmästä puuttuu rakenteet jotka mahdollistaisivat tämänkaltaisen poikkiammatillisen yhteistyön. Kyseinen yhteistyö mahdollistaisi myös tuen päivähoidon päättäjille tärkeiden lapsen hyvinvointia koskevien asioiden ymmärtämisessä. Alle kolmevuotiaiden ja heidän vanhempiensa tarpeiden näkeminen ja niihin vastaaminen päivähoidossa antaa mahdollisuudet ennaltaehkäistä tehokkaasti lasten lisääntyviä kehityksellisiä häiriöitä ja vaikeutuvia mielenterveysongelmia kuten myös vanhempien pahoinvointia.
Haasteet alle kolmevuotiaiden päivähoidossa ovat tuskallisia tiedostaa. On tuskallista katsoa peiliin ja myöntää että kaikki ei ehkä olekaan niin kuin olemme toivoneet. Toisaalta ongelmien tiedostaminen ja niihin puuttuminen antaa meille mahdollisuuden korjata ja parantaa.
Poikkiammatillinen yhteistyö on viimeiset kymmenen vuotta jo kantanut hedelmää ja parantanut mahdollisuuksia tukea päivähoidon kaikkein pienimpiä ja heidän vanhempiaan, mutta tämä työ on kuitenkin vasta alullaan. Päivähoidon rakenteet ja puitteet alle kolmevuotiaiden hoidossa eivät vielä riittävästi sisällä tarvittavaa ymmärrystä lasten ja vanhempien tarpeista. Päivähoitoa koskevat päätökset aiheuttavat jatkuvaa , jopa lisääntyvää stressiä lapsille, vanhemmille sekä päivähoidon kasvattajille Stressi häiritsee lasten ja vanhempien normaalia kehitystä ja vaikuttaa laajemmin koko yhteiskunnan hyvinvointiin.
Vaikka uudet päivähoidon kehttämistarpeet tässä laman kynnyksellä saattavat kauhistuttaa päättäjiä niin ongelmien ennaltaehkäisy on edullisempi ja vähemmän tuskallinen vaihtoehto kuin niiden korjaaminen jälkikäteen.
maanantai 9. helmikuuta 2009
Meneillään olevat koulutukset
Auta lasta kasvamaan – työnohjauksellinen päivähoidon kehittämishanke
Tavoitteena tukea lapsen tervettä kehitystä ja pyrkiä ennaltaehkäisemään psyyk-
Kisten häiriöiden syntymisen.
Työmenetelmä on päiväkodin kasvattajien työnohjausprosessi jolla tuetaan
kasvattajien vaativaa työtä ja pyritään lisäämään heidän edellytyksiään vastata
lasten kehitysvaihekohtaisiin tarpeisiin sekä tukea vanhemmuuden ensisijaista
asemaa lasten hoidossa.
Hankkeessa yhdistyy päiväkodin kasvattajien kasvatustieteellinen, ja lapsen
emotionaaliseen kehitykseen erikoistuneen asiantuntjan osaaminen, pitkä-
jänteisessä jatkuvassa yhteistyössä
Tuusulan hanke: Omahoitajuuden perusteet alle kolmevuotiaiden ryhmässä 2009-2010
Syksy 2009
1. Alle kolmevuotiaan kehitys.
2. Vanhempien kehitys vuorovaikutuksessa taaperoon
3. Omahoitajakäytäntö.
Katso Äiti-taapero ja päivähoito moniste sekä Jari Sinkkonen. Pesästä lentoon .
”Miten Soukankujan päiväkodissa autetaan lasta kasvamaan.”
"Taapero päivähoidossa": koulutusmateriaali
" Äiti, isä ja lapsen hoiva varhaisessa vuorovaikutuksessa" :koulutusmateriaali
Erna Furman: "Auta lasta kasvamaan".
1. Alle kolmevuotiaan kehitys
Tavoitteena on pyrkiä eläytymään taaperon kokemusmaailmaan ymmärtämällä
paremmin taaperon avuttomuus ja mielen kehittymättömyys ja tämän myötä
aikuisen jatkuva avun tarve.
.
Keskeiset aiheet.
- Taaperon kehitysaskeleet
- Mikä turvaa taaperon normaalin kehityksen.
- Taapero-äiti suhteen laatu ja merkitys taaperon normaalin kehityksen kannalta.
- Taapero päiväkodissa
Yllämainittuja aiheita pohditaan ja lähestytään lukuisien käytännön esimerkkien avulla, joita sekä osallistujat että konsultti tuovat keskusteluihin.
2. Vanhemmuuden kehitys vuorovaikutuksessa taaperoon
Tavoitteena selkeyttää ja auttaa hoitajia entistä paremmin ymmärtämään
miten vanhemmat tarvitsevat toimivaa, riittävän läheistä suhdetta lapseen
kehittyäkseen vanhempina, kasvavan lapsen rinnalla
Mitä äiti-lapsi suhde ja isä-lapsi suhde ensimmäisen kolmen ikävuoden
aikana sisältää ja miten se kehittyy.
Miten vanhemmat tarvitsevat tukea omassa roolissaan äitinä ja isänä.
3. Omahoitajakäytäntö
Tavoitteena antaa raamit ja rakenne omahoitajakäytännölle. Auttaa hoitajia näkemään ja ymmärtämään miten käytäntö pyrkii vastaamaan lapsen ja vanhempien tarpeisiin päivähoidon aloituksessa, täten mahdollistaen perustan rakentamisen yhteistyölle vanhempien kanssa jossa yhdessä autetaan lasta eroahdistukseen liittyvien tunteiden kanssa.Samalla myös hoitajan suhde lapseen vanhemman avulla alkaa rakentua.
Keskeinen työtapa Auta-lasta kasvamaan hankkeessa on omahoitajakäytäntö joka on mahdollistaa läheisemmän suhteen syntymisen sekä lapsiin että heidän vanhempiinsa. Auta lasta kasvamaan työtavan perustana on ymmärrys siitä että merkitsevien suhteiden olemassaolo on edellytys sille että lasta ja tämän vanhempia pystytään päiväkodissa tukemaan riittävän hyvin.
Pohdinnan aiheita.
- Mitä omahoitajuus pitää sisällään.
- Mikä on omahoitajan rooli suhteessa lapseen ja tämän vanhempiin.
- Miten omahoitaja rakentaa suhteen vanhempiin ja lapseen askel askeleelta.
- Miten aloitus on tärkeä ja ratkaiseva vanhempien ja hoitajan välisen yhteistyösuhteen syntymiselle.
- Mitä päivähoidon aloitus on pienen lapsen näkökulmasta, mitä vanhemman, mitä hoitajan. Mitkä ovat tarpeet ja miten parhaiten auttaa.
- Mikä vaikeuttaa usein alkutyötä vanhempien kanssa
- Lapsen eroahdistuksen kanssa auttaminen, sen ymmärtäminen.
- Vanhemman tunteiden ymmärtäminen ja huomioiminen päivähoidon aloituksessa.
Runsaiden käytännön esimerkkien avulla pyrittiin eläytymään aiheisiin.
Kevät 2010
Tavoitteena syksyn teorian integroiminen käytännön työhön. Uuden käytännön toteuttaminen. Työnohjauksessa päiväkodin kasvattajilla on mahdollisuus yhdessä pohtia uutta oppimisprosessia. Miten hankalaa uusien toimintatapojen tuominen hoitotilanteisiin on, vaikka syksyllä moni asia tuntuikin niin itsestään selvältä.
Työnohjauksen tavoite on auttaa työntekijöitä ylittämään niitä esteitä joita uuden työtavan toteuttamisen tielle tulee, ts. mahdollistaa kehitysprosessin jatkuminen. Tämä tapahtuu siten että yhdessä pohditaan jotain tiettyä eteentullutta ongelmaa hoitotyössä, ymmärretään tilanne yhdessä paremmin ja pohditaan miten edetä.
Pohdinnan aiheita.
- Vaikeuksia saada vanhemmat alkukeskusteluun ilman lasta, tai jopa yleensä tulemaan.
- Eroahdistukseen liittyvistä tunteista puhuminen vanhempien kanssa ei ole helppoa.
- Lapsen auttaminen eroon liittyvien tunteiden kanssa
- Kasvattajien omien lapsen herättämien tunteiden käyttäminen lapsen käytöksen ymmärtämisessä ja tukemisessa.
- Tutustumisvaiheen tärkeyden näkeminen ei ole helppoa ei vanhemmille eikä aina myöskään kasvattajille.
- Erityisesti lapsen kiukun tunnistaminen ja siitä puhuminen vanhempien kanssa on vaikeaa.
- Suhteen rakentaminen lapseen tuntuu helpommalta, tuo mukanaan onnistumisen tunteita ja uusia ulottuvuuksia hoitotyössä.
- Päiväkodeissa tapahtuvat jatkuvat muutokset sekä lasten että aikuisten kohdalla vaikeuttaa työtä. Päivähoidon niukka resurssointi tekee lapsiryhmistä hyvin herkästi haavoittuvia joka taas lisää lasten ja aikuisten stressiä.
- Kehitysprosessi katkeaa usein yllämainituista syistä. Työntekijät joutuvat jatkuvasti aloittamaan alusta.
- Päivähoitoon liittyviä stressitekijöitä pohdittin paljon. Niiden merkitystä lasten vanhempien ja hoitajan kannalta. Miten puuttua stresseihin auttaa niiden kanssa ja joskus jopa jonkun stressin poistaminen uuden työkäytännön kautta.
Tavallisesti lapsen ja vanhempien sopeutuminen päiväkotiin.,pohjan rakentaminen yhteistyölle vanhempien kanssa sekä jonkun asteisen suhteen kehitys lapseen on saavutettu kahdessa kuukaudessa.
Syksy 2010
Työnohjauksessa käsitellään kasvattajien keskusteluihin tuomia aiheita ja pulmia samaan tapaan kuin syksyllä.
Syksyn tavoitteena on myös keskittyä läheisemmin lapsen kehitysaskelten tukemiseen yhdessä vanhempirn kanssa, miten yhdessä hahmottaa lapsen kehitysvaiheen tärkeät askeleet miten yhdessä tehdä suunnitelmia näiden tukemiseksi. Tällöin eroahdistukseen liittyvät tekijät, vaikka ne ovat jatkuvasti myös osana työtä, eivät kuitenkaan enää vaadi kaikkia voimia.Myös omahoitajan kiinteämpi suhde sekä lapsiin että heidän vanhempiin antaa paremmat edellytykset yhdessä nähdä lapsen tarpeet.
Jatkokoulutus omahoitajuuden perusteet käyneille syksy 2009-kevät 2010
Koulutuksessa keskitytään pohtimaan taapero-ikäisen kehitysaskelia yksityiskohtaisemmin.
Taapero-ikäisen kehityksen tukeminen ja pohtiminen yhdessä vanhempien kanssa edellyttää hoitajilta ymmärrystä ja osaamista taaperoikäisen kehitystavoitteista.
Koulutuksessa pohditaan miten päivähoidon arjessa taaperon keskeisiä kehitysaskelia tuetaan ja miten autetaan vanhempia tekemään yhteisiä suunnitelmia omahoitajan kanssa lapsen kehitysaskelten saavuttamisessa.
Tarkemmin sisällöstä myöhemmin.
Omahoitajuuden perusteet alle kolmevuotiaiden ryhmässä sekä jatkokoulutus perusteet käyneille – koulutuksen toteutus ja kustannukset.
Puolitoista vuotta kestävään koulutukseen osallistuu kerrallaan yhdeksän pienten ryhmän kasvattajat. Käytännössä tavallisesti osaanottajat ovat yhdeksästä eri päiväkodista. Osallistujat jaetaan päiväkodeittain kolmeen ryhmään.
Koulutus ja työnohjaus toteutuu ryhmittäin seuraavasti:
Kevään aikana jokainen pienryhmä kokoontuu viisi kertaa kolmen viikon välein. Tapaamisten sisältö on alle kolmevuotiaan lapsen kehitysvaiheen, tarpeiden ja edellytysten pohdintaa sekä omahoitajakäytännön perusteellista läpikäyntiä. Tavoitteena on antaa hyvät eväät syksyn aloituksia varten, selkeä teoreettinen raami omahoitajuuden toteuttamiselle. Kts. Liite.
Tapaamiset ovat parhaiten onnistuneet klo 12:30- 14:00 aikana jolloin lapset ovat päiväunilla ja apua tarvitaan vähemmän. Päiväkodit ovat myös vuorotelleet tapaamispaikan suhteen.( Tapaamiset siis kolmessa päiväkodissa) Jotkut ryhmät ovat mieluiten tavanneet työpäivän jälkeen
.Syksyllä tapaamiset jatkuvat kolmen viikon välein. Tavoitteena on teorian integroiminen käytännön työhön. Uuden käytännön asteittainen toteuttaminen. Kts.liite. Tapaamiset jatkuvat kevään loppuun.
Päiväkotien johtajat sekä kiertävät erityislastentarhanopettajat ovat tervetulleita kaikkiin tilaisuuksiin. Kokemus on osoittanut että johtajan ja kelton tuki oppimisprosessin aikana on ensiarvoisen tärkeä.
Syksyn ja kevään aikana keltoilla ja johtajilla on erikseen tapaaminen jossa kouluttajan kanssa pohditaan tunnelmia ja taloissa koulutuksen aikana tulleita pohdinnan aiheita.
Kustannukset
Kevät:5x 1½t a 65 euroa tunti = 487 euroa per ryhmä. 3 ryhmää = 1461 euroa.
Syksy: 7x 1½t a 65 euroa tunti = 683 euroa per ryhmä. 3 ryhmää = 2049 euroa.
Kevät: 7x 1½t a 65 euroa tunti = 683 euroa per ryhmä. 3 ryhmää = 2049 euroa.
Keltojen sekä johtajien omat tapaamiset syksyllä ja keväällä 1½t a 65 euroa x4 = 390 euroa.
Yhteensä: 5949 euroa
Ei ALV:a Terveys ja sairaanhoitopalvelu § 34-36
Lastenpsykiatriaan erikoistuvan opiskelijan observaatio päiväkodin pienten
ryhmässä.
Miksi:
- Arvokas mahdollisuus käytännössä seurata alle kolmevuotiaan kehitystä
- Auttaa opiskelijaa ymmärtämään mitä päivähoidon arki pitää sisällään, josta suuri apu myöhemmin ammatissa. Auttaa ymmärtämään asiakasaperheen tilannetta ja antaa paremmat edellytykset auttaa päiväkoteja jossa asiakasperheen lapsi(t) ovat.
- Yli ammattirajojen lapsen hyvinvointia tukevan yhteistyömallin kehittäminen.
- Antaa mahdollisuuden mielenterveysammattilaisille auttaa kehittämään tulevaisuuden päivähoitoa entistä enemmän lapsen ja vanhempien tarpeiden kohtaamisessa.( päivähoitoa kehitettäessä tärkeä hyödyntää eri ammattiryhmien lasta koskevaa osaamista ja ymmärrystä).
Opiskelija tulee oppimaan ja ymmärtämään ei neuvomaan tai opettamaan päiväkodin kasvattajia (te olette asijantuntijoita!).
Käytännön toteutus
Opiskelija observoi lapsiryhmässä kerran viikossa 45-50 min vuoden ajan, kesäkuukaudet lukuunottamatta.
Opiskelija tapaa ryhmän henkilökuntaa yhteisessä palaverissa kerran kolmessa viikossa 1½t.
Opiskelija tapaa päiväkodin johtajaa säännöllisesti.
Opiskelija osallistuu omaan, allekirjottaneen johtamaan, työnohjausryhmään joka kolmas viikko.
Observaatio lapsiryhmässä
- Vanhempia informoidaan opiskelijan tulosta. Kerrotaan että liittyy opintoihin.
Kerrotaan käytännön puitteet ja järjestelyt lapsiryhmässä. Kehotetaan
vanhempia kertomaan lapselleen opiskelijan tulosta.
- Hoitaja kertoo lapsille etukäteen opiskelijan tulosta. Miksi, miten kauan, mitä
tulee ryhmässä tekemään. Suunnitellaan lasten kanssa yhdessä missä tulee
istumaan jne.
- Opiskelijalla etukäteen mietitty tuoli ja paikka observaatio aikana (tärkeä
eteenkin alussa!)
- Opiskelija ei tee omaehtoisia aloitteita kontakteissa lapsiin. Kun lapsi tekee
aloitteen hän kutenkin vastaa tähän mahdollisimman luontevasti. Opiskelija
pyrkii kaikin tavoin kunniottamaan kasvattajien työtä.
Opiskelijan ja henkilökunnan yhteiset palaverit ( ”ihmettelyryhmä”)
Mahdollisuus yhdessä miettiä observaation aikana heränneitä ajatuksia ja kysymyksiä.
Päivähoidon kasvattajan ei aina ole helppoa ymmärtää miten ”ulalla” opiskelija alussa on. Päivähoidon maailma on hänelle uusi ja outo ja vie aikaa ennen kuin hän alkaa sitä ymmärtämään.
Mitä tutummaksi ajanmyötä tullaan sitä paremmin pystytään yhdessä asioita tarkastelemaan ja ihmettelemään..
Johtajan ja opiskelijan yhteiset tapaamiset
Johtajan merkitys ja tuki sekä observaatioon osallistuvalle ryhmälle että päiväkodin muille lapsiryhmille yhteistyön aikan on erittäin tärkeä siksi säännölliset tapaamiset opiskelijan kanssa ovat suositeltavia.
Antaa mahdollisuuden johtajalle seurata missä ollaan menossa ja minkälaiset
asiat ajankohtaisia.
Opiskelija sopii yhdessä johtajan kanssa taapaamisista etukäteen.
Ennen observaation aloitusta opiskelija ottaa yheyttä päiväkodin johtajaan ja sovitaan tapaamisesta tulevan ryhmän kasvattajien kanssa. Tällöin opiskelijalla ja lapsiryhmän aikuisilla on mahdollisuus jo ennen aloitusta tavata toisiaan ja sopia ylläolevista järjestelyistä sekä yhdessä pohtia mahdollisia observaatioon liittyviä esiintulleita kysymyksiä.
Tavoitteena tukea lapsen tervettä kehitystä ja pyrkiä ennaltaehkäisemään psyyk-
Kisten häiriöiden syntymisen.
Työmenetelmä on päiväkodin kasvattajien työnohjausprosessi jolla tuetaan
kasvattajien vaativaa työtä ja pyritään lisäämään heidän edellytyksiään vastata
lasten kehitysvaihekohtaisiin tarpeisiin sekä tukea vanhemmuuden ensisijaista
asemaa lasten hoidossa.
Hankkeessa yhdistyy päiväkodin kasvattajien kasvatustieteellinen, ja lapsen
emotionaaliseen kehitykseen erikoistuneen asiantuntjan osaaminen, pitkä-
jänteisessä jatkuvassa yhteistyössä
Tuusulan hanke: Omahoitajuuden perusteet alle kolmevuotiaiden ryhmässä 2009-2010
Syksy 2009
1. Alle kolmevuotiaan kehitys.
2. Vanhempien kehitys vuorovaikutuksessa taaperoon
3. Omahoitajakäytäntö.
Katso Äiti-taapero ja päivähoito moniste sekä Jari Sinkkonen. Pesästä lentoon .
”Miten Soukankujan päiväkodissa autetaan lasta kasvamaan.”
"Taapero päivähoidossa": koulutusmateriaali
" Äiti, isä ja lapsen hoiva varhaisessa vuorovaikutuksessa" :koulutusmateriaali
Erna Furman: "Auta lasta kasvamaan".
1. Alle kolmevuotiaan kehitys
Tavoitteena on pyrkiä eläytymään taaperon kokemusmaailmaan ymmärtämällä
paremmin taaperon avuttomuus ja mielen kehittymättömyys ja tämän myötä
aikuisen jatkuva avun tarve.
.
Keskeiset aiheet.
- Taaperon kehitysaskeleet
- Mikä turvaa taaperon normaalin kehityksen.
- Taapero-äiti suhteen laatu ja merkitys taaperon normaalin kehityksen kannalta.
- Taapero päiväkodissa
Yllämainittuja aiheita pohditaan ja lähestytään lukuisien käytännön esimerkkien avulla, joita sekä osallistujat että konsultti tuovat keskusteluihin.
2. Vanhemmuuden kehitys vuorovaikutuksessa taaperoon
Tavoitteena selkeyttää ja auttaa hoitajia entistä paremmin ymmärtämään
miten vanhemmat tarvitsevat toimivaa, riittävän läheistä suhdetta lapseen
kehittyäkseen vanhempina, kasvavan lapsen rinnalla
Mitä äiti-lapsi suhde ja isä-lapsi suhde ensimmäisen kolmen ikävuoden
aikana sisältää ja miten se kehittyy.
Miten vanhemmat tarvitsevat tukea omassa roolissaan äitinä ja isänä.
3. Omahoitajakäytäntö
Tavoitteena antaa raamit ja rakenne omahoitajakäytännölle. Auttaa hoitajia näkemään ja ymmärtämään miten käytäntö pyrkii vastaamaan lapsen ja vanhempien tarpeisiin päivähoidon aloituksessa, täten mahdollistaen perustan rakentamisen yhteistyölle vanhempien kanssa jossa yhdessä autetaan lasta eroahdistukseen liittyvien tunteiden kanssa.Samalla myös hoitajan suhde lapseen vanhemman avulla alkaa rakentua.
Keskeinen työtapa Auta-lasta kasvamaan hankkeessa on omahoitajakäytäntö joka on mahdollistaa läheisemmän suhteen syntymisen sekä lapsiin että heidän vanhempiinsa. Auta lasta kasvamaan työtavan perustana on ymmärrys siitä että merkitsevien suhteiden olemassaolo on edellytys sille että lasta ja tämän vanhempia pystytään päiväkodissa tukemaan riittävän hyvin.
Pohdinnan aiheita.
- Mitä omahoitajuus pitää sisällään.
- Mikä on omahoitajan rooli suhteessa lapseen ja tämän vanhempiin.
- Miten omahoitaja rakentaa suhteen vanhempiin ja lapseen askel askeleelta.
- Miten aloitus on tärkeä ja ratkaiseva vanhempien ja hoitajan välisen yhteistyösuhteen syntymiselle.
- Mitä päivähoidon aloitus on pienen lapsen näkökulmasta, mitä vanhemman, mitä hoitajan. Mitkä ovat tarpeet ja miten parhaiten auttaa.
- Mikä vaikeuttaa usein alkutyötä vanhempien kanssa
- Lapsen eroahdistuksen kanssa auttaminen, sen ymmärtäminen.
- Vanhemman tunteiden ymmärtäminen ja huomioiminen päivähoidon aloituksessa.
Runsaiden käytännön esimerkkien avulla pyrittiin eläytymään aiheisiin.
Kevät 2010
Tavoitteena syksyn teorian integroiminen käytännön työhön. Uuden käytännön toteuttaminen. Työnohjauksessa päiväkodin kasvattajilla on mahdollisuus yhdessä pohtia uutta oppimisprosessia. Miten hankalaa uusien toimintatapojen tuominen hoitotilanteisiin on, vaikka syksyllä moni asia tuntuikin niin itsestään selvältä.
Työnohjauksen tavoite on auttaa työntekijöitä ylittämään niitä esteitä joita uuden työtavan toteuttamisen tielle tulee, ts. mahdollistaa kehitysprosessin jatkuminen. Tämä tapahtuu siten että yhdessä pohditaan jotain tiettyä eteentullutta ongelmaa hoitotyössä, ymmärretään tilanne yhdessä paremmin ja pohditaan miten edetä.
Pohdinnan aiheita.
- Vaikeuksia saada vanhemmat alkukeskusteluun ilman lasta, tai jopa yleensä tulemaan.
- Eroahdistukseen liittyvistä tunteista puhuminen vanhempien kanssa ei ole helppoa.
- Lapsen auttaminen eroon liittyvien tunteiden kanssa
- Kasvattajien omien lapsen herättämien tunteiden käyttäminen lapsen käytöksen ymmärtämisessä ja tukemisessa.
- Tutustumisvaiheen tärkeyden näkeminen ei ole helppoa ei vanhemmille eikä aina myöskään kasvattajille.
- Erityisesti lapsen kiukun tunnistaminen ja siitä puhuminen vanhempien kanssa on vaikeaa.
- Suhteen rakentaminen lapseen tuntuu helpommalta, tuo mukanaan onnistumisen tunteita ja uusia ulottuvuuksia hoitotyössä.
- Päiväkodeissa tapahtuvat jatkuvat muutokset sekä lasten että aikuisten kohdalla vaikeuttaa työtä. Päivähoidon niukka resurssointi tekee lapsiryhmistä hyvin herkästi haavoittuvia joka taas lisää lasten ja aikuisten stressiä.
- Kehitysprosessi katkeaa usein yllämainituista syistä. Työntekijät joutuvat jatkuvasti aloittamaan alusta.
- Päivähoitoon liittyviä stressitekijöitä pohdittin paljon. Niiden merkitystä lasten vanhempien ja hoitajan kannalta. Miten puuttua stresseihin auttaa niiden kanssa ja joskus jopa jonkun stressin poistaminen uuden työkäytännön kautta.
Tavallisesti lapsen ja vanhempien sopeutuminen päiväkotiin.,pohjan rakentaminen yhteistyölle vanhempien kanssa sekä jonkun asteisen suhteen kehitys lapseen on saavutettu kahdessa kuukaudessa.
Syksy 2010
Työnohjauksessa käsitellään kasvattajien keskusteluihin tuomia aiheita ja pulmia samaan tapaan kuin syksyllä.
Syksyn tavoitteena on myös keskittyä läheisemmin lapsen kehitysaskelten tukemiseen yhdessä vanhempirn kanssa, miten yhdessä hahmottaa lapsen kehitysvaiheen tärkeät askeleet miten yhdessä tehdä suunnitelmia näiden tukemiseksi. Tällöin eroahdistukseen liittyvät tekijät, vaikka ne ovat jatkuvasti myös osana työtä, eivät kuitenkaan enää vaadi kaikkia voimia.Myös omahoitajan kiinteämpi suhde sekä lapsiin että heidän vanhempiin antaa paremmat edellytykset yhdessä nähdä lapsen tarpeet.
Jatkokoulutus omahoitajuuden perusteet käyneille syksy 2009-kevät 2010
Koulutuksessa keskitytään pohtimaan taapero-ikäisen kehitysaskelia yksityiskohtaisemmin.
Taapero-ikäisen kehityksen tukeminen ja pohtiminen yhdessä vanhempien kanssa edellyttää hoitajilta ymmärrystä ja osaamista taaperoikäisen kehitystavoitteista.
Koulutuksessa pohditaan miten päivähoidon arjessa taaperon keskeisiä kehitysaskelia tuetaan ja miten autetaan vanhempia tekemään yhteisiä suunnitelmia omahoitajan kanssa lapsen kehitysaskelten saavuttamisessa.
Tarkemmin sisällöstä myöhemmin.
Omahoitajuuden perusteet alle kolmevuotiaiden ryhmässä sekä jatkokoulutus perusteet käyneille – koulutuksen toteutus ja kustannukset.
Puolitoista vuotta kestävään koulutukseen osallistuu kerrallaan yhdeksän pienten ryhmän kasvattajat. Käytännössä tavallisesti osaanottajat ovat yhdeksästä eri päiväkodista. Osallistujat jaetaan päiväkodeittain kolmeen ryhmään.
Koulutus ja työnohjaus toteutuu ryhmittäin seuraavasti:
Kevään aikana jokainen pienryhmä kokoontuu viisi kertaa kolmen viikon välein. Tapaamisten sisältö on alle kolmevuotiaan lapsen kehitysvaiheen, tarpeiden ja edellytysten pohdintaa sekä omahoitajakäytännön perusteellista läpikäyntiä. Tavoitteena on antaa hyvät eväät syksyn aloituksia varten, selkeä teoreettinen raami omahoitajuuden toteuttamiselle. Kts. Liite.
Tapaamiset ovat parhaiten onnistuneet klo 12:30- 14:00 aikana jolloin lapset ovat päiväunilla ja apua tarvitaan vähemmän. Päiväkodit ovat myös vuorotelleet tapaamispaikan suhteen.( Tapaamiset siis kolmessa päiväkodissa) Jotkut ryhmät ovat mieluiten tavanneet työpäivän jälkeen
.Syksyllä tapaamiset jatkuvat kolmen viikon välein. Tavoitteena on teorian integroiminen käytännön työhön. Uuden käytännön asteittainen toteuttaminen. Kts.liite. Tapaamiset jatkuvat kevään loppuun.
Päiväkotien johtajat sekä kiertävät erityislastentarhanopettajat ovat tervetulleita kaikkiin tilaisuuksiin. Kokemus on osoittanut että johtajan ja kelton tuki oppimisprosessin aikana on ensiarvoisen tärkeä.
Syksyn ja kevään aikana keltoilla ja johtajilla on erikseen tapaaminen jossa kouluttajan kanssa pohditaan tunnelmia ja taloissa koulutuksen aikana tulleita pohdinnan aiheita.
Kustannukset
Kevät:5x 1½t a 65 euroa tunti = 487 euroa per ryhmä. 3 ryhmää = 1461 euroa.
Syksy: 7x 1½t a 65 euroa tunti = 683 euroa per ryhmä. 3 ryhmää = 2049 euroa.
Kevät: 7x 1½t a 65 euroa tunti = 683 euroa per ryhmä. 3 ryhmää = 2049 euroa.
Keltojen sekä johtajien omat tapaamiset syksyllä ja keväällä 1½t a 65 euroa x4 = 390 euroa.
Yhteensä: 5949 euroa
Ei ALV:a Terveys ja sairaanhoitopalvelu § 34-36
Lastenpsykiatriaan erikoistuvan opiskelijan observaatio päiväkodin pienten
ryhmässä.
Miksi:
- Arvokas mahdollisuus käytännössä seurata alle kolmevuotiaan kehitystä
- Auttaa opiskelijaa ymmärtämään mitä päivähoidon arki pitää sisällään, josta suuri apu myöhemmin ammatissa. Auttaa ymmärtämään asiakasaperheen tilannetta ja antaa paremmat edellytykset auttaa päiväkoteja jossa asiakasperheen lapsi(t) ovat.
- Yli ammattirajojen lapsen hyvinvointia tukevan yhteistyömallin kehittäminen.
- Antaa mahdollisuuden mielenterveysammattilaisille auttaa kehittämään tulevaisuuden päivähoitoa entistä enemmän lapsen ja vanhempien tarpeiden kohtaamisessa.( päivähoitoa kehitettäessä tärkeä hyödyntää eri ammattiryhmien lasta koskevaa osaamista ja ymmärrystä).
Opiskelija tulee oppimaan ja ymmärtämään ei neuvomaan tai opettamaan päiväkodin kasvattajia (te olette asijantuntijoita!).
Käytännön toteutus
Opiskelija observoi lapsiryhmässä kerran viikossa 45-50 min vuoden ajan, kesäkuukaudet lukuunottamatta.
Opiskelija tapaa ryhmän henkilökuntaa yhteisessä palaverissa kerran kolmessa viikossa 1½t.
Opiskelija tapaa päiväkodin johtajaa säännöllisesti.
Opiskelija osallistuu omaan, allekirjottaneen johtamaan, työnohjausryhmään joka kolmas viikko.
Observaatio lapsiryhmässä
- Vanhempia informoidaan opiskelijan tulosta. Kerrotaan että liittyy opintoihin.
Kerrotaan käytännön puitteet ja järjestelyt lapsiryhmässä. Kehotetaan
vanhempia kertomaan lapselleen opiskelijan tulosta.
- Hoitaja kertoo lapsille etukäteen opiskelijan tulosta. Miksi, miten kauan, mitä
tulee ryhmässä tekemään. Suunnitellaan lasten kanssa yhdessä missä tulee
istumaan jne.
- Opiskelijalla etukäteen mietitty tuoli ja paikka observaatio aikana (tärkeä
eteenkin alussa!)
- Opiskelija ei tee omaehtoisia aloitteita kontakteissa lapsiin. Kun lapsi tekee
aloitteen hän kutenkin vastaa tähän mahdollisimman luontevasti. Opiskelija
pyrkii kaikin tavoin kunniottamaan kasvattajien työtä.
Opiskelijan ja henkilökunnan yhteiset palaverit ( ”ihmettelyryhmä”)
Mahdollisuus yhdessä miettiä observaation aikana heränneitä ajatuksia ja kysymyksiä.
Päivähoidon kasvattajan ei aina ole helppoa ymmärtää miten ”ulalla” opiskelija alussa on. Päivähoidon maailma on hänelle uusi ja outo ja vie aikaa ennen kuin hän alkaa sitä ymmärtämään.
Mitä tutummaksi ajanmyötä tullaan sitä paremmin pystytään yhdessä asioita tarkastelemaan ja ihmettelemään..
Johtajan ja opiskelijan yhteiset tapaamiset
Johtajan merkitys ja tuki sekä observaatioon osallistuvalle ryhmälle että päiväkodin muille lapsiryhmille yhteistyön aikan on erittäin tärkeä siksi säännölliset tapaamiset opiskelijan kanssa ovat suositeltavia.
Antaa mahdollisuuden johtajalle seurata missä ollaan menossa ja minkälaiset
asiat ajankohtaisia.
Opiskelija sopii yhdessä johtajan kanssa taapaamisista etukäteen.
Ennen observaation aloitusta opiskelija ottaa yheyttä päiväkodin johtajaan ja sovitaan tapaamisesta tulevan ryhmän kasvattajien kanssa. Tällöin opiskelijalla ja lapsiryhmän aikuisilla on mahdollisuus jo ennen aloitusta tavata toisiaan ja sopia ylläolevista järjestelyistä sekä yhdessä pohtia mahdollisia observaatioon liittyviä esiintulleita kysymyksiä.
lauantai 31. tammikuuta 2009
Alle 3-vuotiaiden lasten päivähoidon keskeiset haasteet
Alle kolmevuotiaiden päivähoidon toteutuminen isoissa lapsiryhmissä usean aikuisen varassa, on monella tavalla haasteellista. Tämän ikäisen lapsen kehittymättömyys ja avuttomuus sekä vanhempi-lapsi suhteen herkkyys ja haavottuvaisuus ovat asioita joihin paneutuminen ja perehtyminen on edellytys lasta ja vanhempia riittävän hyvin tukevien hoitokäytäntöjen kehittämiselle.
Kehitysaskeleemme vastasyntyneestä aikuisuuteen ovat meille kaikille samat. Miten me nämä askeleet otamme ja minkälaisia meistä aikuisena tulee, miten me elämässä pärjäämme, riippuu monesta tekijästä sekä ulkoisista että sisäisistä. Keskeistä ja tärkeää on että jokaisessa kehitys vaiheessa saavutamme kehityksellisesti tarvittavat valmiudet että pystymme vastaamaan seuraavan vaiheen haasteisiin.
Jos lapsi ei yllä kehitysvaihekohtaisiin tavotteisiin häiritsee tämä normaalin kehityksen kulkua aiheuttaen usein paljon tuskaa sekä lapselle että tämän vanhemmille.
Lapsen varhaisen kehityksen vaiheista on paljon tietoa ja osaamista. Tämä ymmärrys ei kuitenkaan elä riittävästi yleisessä tietoisuudessa. Tähän ei myöskään ole ollut aikaisemmin tarvetta koska alle kolmevuotiaiden mielen kasvu ja emotionaalinen kehitys oli turvassa vanhempi- lapsisuhteessa jossa oli kiinteytta ja jatkuvuutta jossa äidin hoiva siirtyi luontevasti asteittain lapsen omaksi arvostetuksi osaamiseksi, kuten möys muut tärkeät kehitysvaihekohtaiset valmiudet. Äiti ei tarvinnut teoriaa koska läheisyys lapseen auttoi häntä vastaamaan oikealla tavalla lapsen tarpeisiin, hän pystyi tuntemaan lapsen kanssa ja myös suojelemaan tätä tilanteissa jotka olivat vielä liian vaativia tai pelottavia
Tänä päivänä tilanne on kuitenkin aivan toinen. Pitkä päivittäinen ero äidin ja lapsen välillä häiritsee usein äidin mahdollisuuksia tuntea lapsen kanssa sekä myös olemaan intuitiivissti läsnä auttamassa lasta eri kehitysaskelten ottamisessa. Äidit tarvitsevat paljon päiväkodin kasvattajan apua että suhde lapseen säilyisi kiinteänä ja toimivana. Äiti tarvitsee hoitajaa joka ymmärtää äidin kiinteän läsnäolon tarpeen lapsen mielessä ja joka ymmärtää mitä tämä varhainen vuorovaikutus pitää sisällään ja osaa myös auttaa äitiä ymmärtämään miksi hänen läsnäolonsa on niin tärkeä.
Taaperovaihe on kehityksessämme hyvin tärkeää ja samalla helposti haavottuvaa aikaa. Tämän kehitysvaiheen häiriöt ovat kauaskantoisia ja persoonallisuuden perusrakenteisiin vaikuttavia ja niiden korjaaminen jälkikäteen on erittäin hankalaa.
On tärkeä ymmärtää ja tiedostaa että mm.kykymme tuntea empatiaa, hallita tunteitamme kuten myös motivaatio oppimiseen on peräisin varhaislapsuudesta. Tässä ikävaiheessa muotoutuu itsetuntomme perusta. Myös ratkaisevat eväät kykyymme toimia vanhempina ommille lapsillemme ovat näistä varhaisista kokemuksista peräisin.
Vakavat huolenaiheet vanhempien ja lasten kohdalla tänä päivänä liittyvät lisääntyvässä määrin vaikeuksiin joiden juuret ovat varhaiisissa kehityshäiriöissä, eikä niin kuin yleisesti uskotaan että ongelmat ovat syntyneet koulussa "koska lapsen erikoislaatua ei ymmärretä" tai opetus ei ole riittävän oppilasta "inspiroivaa" tai ettei koulu pysty "pitämään kuria" jne. Totta on että lasten koulunkäyntiin ja oppimiseen liittyvät vaikeudet ovat jatkuvasti kasvaneet. Ne hankaloittavat sekä lasten että vanhempien ja suuressa määrin myös opettajien elämää. Tämä kuitekin kertoo pikemmin siitä että pärjäämiseen tarvittavt valmiudet eivät lapsessa ja nuoressa ole riittävästi kehittyneet, kuin koulun tai opetuksen puutteista.
Olemme huolissamme erityisesti lasten lisääntyvistä ja vaikeimmista mielenterveysongelmista, riittämättömästä tunteiden hallinnasta, lisääntyvästä agressiivisesta käyttäytymisestä, empatian puutteesta ja oppimiseen liittyvistä kasvavista ongelmista. Olemme myös huolissamme vanhemmuuteen liittyvistä vaikeuksista.Vanhempien kasvava avuttomuus ja epävarmuus omassa vanhemmuudessaan on yhtälailla huolenaihe.
Päivähoidon merkitys ja vastuu on Suomessa suuri. Valtaosa alle kouluikäisistä sekä nopeasti kasvava määrä alle kolmevuotiaista viettää suurimman osan valveillaolevasta ajasta päiväkodin isossa lapsiryhmässä. Näin ollen on ensiarvoisen tärkeää että päivähoito pystyy riittävän hyvin vastaamaan pienten lasten ja heidän vanhempiensa pitkään päivittäiseen erossaoloon liittyviin tarpeisiin, näin mahdollistaen lapsen ja vanhempien normaalin kehityksen.
Nopea dramaattinen muutos Suomen käsvatuskäytännössä asettaa uusia merkittäviä haasteita päivähoidolle. Ehkä suurin haaste on alle kolmevuotiaan lapsen emotionaalisen kasvun lisääntynyt ymmärtämisen tarve ja uuden osaamisen integroiminen kasvatustyöhön. Tämä onkin tiedostettu päivähoidon piirissä ja viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet erilaisten koulutus- ja kehittämishankkeiden vilkasta aikaa.
Päivähoidon ammattilaiset ovat lisääntyvässä määrin kääntyneet lapsen emotionaaliseen ksvuun erikoistuneiden asiantuntioiden puoleen. Etenkin silloin kun uuden tiedon jakamisen lisäksi ollaan nähty tärkeänä ja mahdollisena pitkäjänteinen yhteistyö näiden kahden ammttikunnan välillä, on uusi ymmärrys kannatellut ja antanut sisältöä uusille käytännöille.
Kahdentoista vuoden ajalta on jo runsaasti näyttöä siitä miten uudet käytännöt ovat paremmin pystyneet tukemaan lapsia,vanhempia ja myös päivähoidon kasvattajia. Esimerkkinä mainittakoon omahoitajatyötapa joka on tuonut hoitajat lähemmäksi lapsia ja heidän vanhempiaan sekä mahdollistanut omahoitajan ja lapsen vanhempien välisen merkitsevän yhteistyön jossa lapsen tarpeita ja kehitykseen liittyviä haasteita yhdessä kohdataan.
Tämä poikkiammatillinen yhteistyö, jota oma työni Auta lasta kasvamaan päivähoidon kehittämishankkeessa edustaa, on myös auttanut päivhoidon kasvattajia näkemään ja ymmärtämään paremmin alle kolmevuotiaiden päivähoitoon liittyviä stressitekijöitä ja niiden vaikutuksia. Huolestuttavaa on että hoitajat yhä useammin ovat tilanteessa jossa päivähoidon vallitsevat rakenteet eivät riittävästi tue, tai jopa estävät uusien käytäntöjen toteutumisen.
Suomessa päivähoito on tärkeä osa yhteiskuntaa. Meidän kaikkien yhteinen asia on päivähoidon laadun ja toimivuuden takaaminen. Päivähoitoon liittyvät huolen ja pohdinnan aiheet ovat tärkeitä tiedostaa kaikilla yhteiskunnan tasoilla jakäyttää tehokkaasti olemassaolevaa lasta koskevaa osaamista näiden asioiden pohdinnassa. Tarvitaan pitkäjänteistä yhteistyötä jonka mahdollistaa vain uusien päivähoitojärjestelmän rakenteiden kehittäminen, joissa lapsen emotionaaliseen kasvuun liittyvä osaaminen ja pedagoginen asiantuntemus pystytään yhdistämään ja hyödyntämään poikkiammatillisessa tavotteellisessa ja jatkuvassa yhteistyössä.
Alle kolmevuotiaiden päivähoidon puitteiden ja ranteiden uudelleen arviointi tämänkaltaisessa yhteistyössä antaisi mahdollisuudet ja edellytykset entistä paremmin ymmärtää taaperon ja tämän vanhempien tarpeet päiväkotihoidossa sekä auttaisi kehittämään tarvittavat raamit tukemaan niitä työtapoja jotka mahdollistavat näiden tarpeiden kohtaamisen.
Tehokkain tapa nuorten ja lasten sekä vanhempien pahoinvoinnin ehkäisemiseksi on varmistaa riittävän hyvä tuki päivhoidon kaikkein pienimmille ja heidän vanhemmilleen.
Kehitysaskeleemme vastasyntyneestä aikuisuuteen ovat meille kaikille samat. Miten me nämä askeleet otamme ja minkälaisia meistä aikuisena tulee, miten me elämässä pärjäämme, riippuu monesta tekijästä sekä ulkoisista että sisäisistä. Keskeistä ja tärkeää on että jokaisessa kehitys vaiheessa saavutamme kehityksellisesti tarvittavat valmiudet että pystymme vastaamaan seuraavan vaiheen haasteisiin.
Jos lapsi ei yllä kehitysvaihekohtaisiin tavotteisiin häiritsee tämä normaalin kehityksen kulkua aiheuttaen usein paljon tuskaa sekä lapselle että tämän vanhemmille.
Lapsen varhaisen kehityksen vaiheista on paljon tietoa ja osaamista. Tämä ymmärrys ei kuitenkaan elä riittävästi yleisessä tietoisuudessa. Tähän ei myöskään ole ollut aikaisemmin tarvetta koska alle kolmevuotiaiden mielen kasvu ja emotionaalinen kehitys oli turvassa vanhempi- lapsisuhteessa jossa oli kiinteytta ja jatkuvuutta jossa äidin hoiva siirtyi luontevasti asteittain lapsen omaksi arvostetuksi osaamiseksi, kuten möys muut tärkeät kehitysvaihekohtaiset valmiudet. Äiti ei tarvinnut teoriaa koska läheisyys lapseen auttoi häntä vastaamaan oikealla tavalla lapsen tarpeisiin, hän pystyi tuntemaan lapsen kanssa ja myös suojelemaan tätä tilanteissa jotka olivat vielä liian vaativia tai pelottavia
Tänä päivänä tilanne on kuitenkin aivan toinen. Pitkä päivittäinen ero äidin ja lapsen välillä häiritsee usein äidin mahdollisuuksia tuntea lapsen kanssa sekä myös olemaan intuitiivissti läsnä auttamassa lasta eri kehitysaskelten ottamisessa. Äidit tarvitsevat paljon päiväkodin kasvattajan apua että suhde lapseen säilyisi kiinteänä ja toimivana. Äiti tarvitsee hoitajaa joka ymmärtää äidin kiinteän läsnäolon tarpeen lapsen mielessä ja joka ymmärtää mitä tämä varhainen vuorovaikutus pitää sisällään ja osaa myös auttaa äitiä ymmärtämään miksi hänen läsnäolonsa on niin tärkeä.
Taaperovaihe on kehityksessämme hyvin tärkeää ja samalla helposti haavottuvaa aikaa. Tämän kehitysvaiheen häiriöt ovat kauaskantoisia ja persoonallisuuden perusrakenteisiin vaikuttavia ja niiden korjaaminen jälkikäteen on erittäin hankalaa.
On tärkeä ymmärtää ja tiedostaa että mm.kykymme tuntea empatiaa, hallita tunteitamme kuten myös motivaatio oppimiseen on peräisin varhaislapsuudesta. Tässä ikävaiheessa muotoutuu itsetuntomme perusta. Myös ratkaisevat eväät kykyymme toimia vanhempina ommille lapsillemme ovat näistä varhaisista kokemuksista peräisin.
Vakavat huolenaiheet vanhempien ja lasten kohdalla tänä päivänä liittyvät lisääntyvässä määrin vaikeuksiin joiden juuret ovat varhaiisissa kehityshäiriöissä, eikä niin kuin yleisesti uskotaan että ongelmat ovat syntyneet koulussa "koska lapsen erikoislaatua ei ymmärretä" tai opetus ei ole riittävän oppilasta "inspiroivaa" tai ettei koulu pysty "pitämään kuria" jne. Totta on että lasten koulunkäyntiin ja oppimiseen liittyvät vaikeudet ovat jatkuvasti kasvaneet. Ne hankaloittavat sekä lasten että vanhempien ja suuressa määrin myös opettajien elämää. Tämä kuitekin kertoo pikemmin siitä että pärjäämiseen tarvittavt valmiudet eivät lapsessa ja nuoressa ole riittävästi kehittyneet, kuin koulun tai opetuksen puutteista.
Olemme huolissamme erityisesti lasten lisääntyvistä ja vaikeimmista mielenterveysongelmista, riittämättömästä tunteiden hallinnasta, lisääntyvästä agressiivisesta käyttäytymisestä, empatian puutteesta ja oppimiseen liittyvistä kasvavista ongelmista. Olemme myös huolissamme vanhemmuuteen liittyvistä vaikeuksista.Vanhempien kasvava avuttomuus ja epävarmuus omassa vanhemmuudessaan on yhtälailla huolenaihe.
Päivähoidon merkitys ja vastuu on Suomessa suuri. Valtaosa alle kouluikäisistä sekä nopeasti kasvava määrä alle kolmevuotiaista viettää suurimman osan valveillaolevasta ajasta päiväkodin isossa lapsiryhmässä. Näin ollen on ensiarvoisen tärkeää että päivähoito pystyy riittävän hyvin vastaamaan pienten lasten ja heidän vanhempiensa pitkään päivittäiseen erossaoloon liittyviin tarpeisiin, näin mahdollistaen lapsen ja vanhempien normaalin kehityksen.
Nopea dramaattinen muutos Suomen käsvatuskäytännössä asettaa uusia merkittäviä haasteita päivähoidolle. Ehkä suurin haaste on alle kolmevuotiaan lapsen emotionaalisen kasvun lisääntynyt ymmärtämisen tarve ja uuden osaamisen integroiminen kasvatustyöhön. Tämä onkin tiedostettu päivähoidon piirissä ja viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet erilaisten koulutus- ja kehittämishankkeiden vilkasta aikaa.
Päivähoidon ammattilaiset ovat lisääntyvässä määrin kääntyneet lapsen emotionaaliseen ksvuun erikoistuneiden asiantuntioiden puoleen. Etenkin silloin kun uuden tiedon jakamisen lisäksi ollaan nähty tärkeänä ja mahdollisena pitkäjänteinen yhteistyö näiden kahden ammttikunnan välillä, on uusi ymmärrys kannatellut ja antanut sisältöä uusille käytännöille.
Kahdentoista vuoden ajalta on jo runsaasti näyttöä siitä miten uudet käytännöt ovat paremmin pystyneet tukemaan lapsia,vanhempia ja myös päivähoidon kasvattajia. Esimerkkinä mainittakoon omahoitajatyötapa joka on tuonut hoitajat lähemmäksi lapsia ja heidän vanhempiaan sekä mahdollistanut omahoitajan ja lapsen vanhempien välisen merkitsevän yhteistyön jossa lapsen tarpeita ja kehitykseen liittyviä haasteita yhdessä kohdataan.
Tämä poikkiammatillinen yhteistyö, jota oma työni Auta lasta kasvamaan päivähoidon kehittämishankkeessa edustaa, on myös auttanut päivhoidon kasvattajia näkemään ja ymmärtämään paremmin alle kolmevuotiaiden päivähoitoon liittyviä stressitekijöitä ja niiden vaikutuksia. Huolestuttavaa on että hoitajat yhä useammin ovat tilanteessa jossa päivähoidon vallitsevat rakenteet eivät riittävästi tue, tai jopa estävät uusien käytäntöjen toteutumisen.
Suomessa päivähoito on tärkeä osa yhteiskuntaa. Meidän kaikkien yhteinen asia on päivähoidon laadun ja toimivuuden takaaminen. Päivähoitoon liittyvät huolen ja pohdinnan aiheet ovat tärkeitä tiedostaa kaikilla yhteiskunnan tasoilla jakäyttää tehokkaasti olemassaolevaa lasta koskevaa osaamista näiden asioiden pohdinnassa. Tarvitaan pitkäjänteistä yhteistyötä jonka mahdollistaa vain uusien päivähoitojärjestelmän rakenteiden kehittäminen, joissa lapsen emotionaaliseen kasvuun liittyvä osaaminen ja pedagoginen asiantuntemus pystytään yhdistämään ja hyödyntämään poikkiammatillisessa tavotteellisessa ja jatkuvassa yhteistyössä.
Alle kolmevuotiaiden päivähoidon puitteiden ja ranteiden uudelleen arviointi tämänkaltaisessa yhteistyössä antaisi mahdollisuudet ja edellytykset entistä paremmin ymmärtää taaperon ja tämän vanhempien tarpeet päiväkotihoidossa sekä auttaisi kehittämään tarvittavat raamit tukemaan niitä työtapoja jotka mahdollistavat näiden tarpeiden kohtaamisen.
Tehokkain tapa nuorten ja lasten sekä vanhempien pahoinvoinnin ehkäisemiseksi on varmistaa riittävän hyvä tuki päivhoidon kaikkein pienimmille ja heidän vanhemmilleen.
tiistai 25. marraskuuta 2008
Ajatuksia lasten tarkkailusta ja käyttäytymisen dokumentoinnista tukena vanhempien kanssa käytävissä keskusteluissa kun lapsella on ongelmia
onLasten tarkkailu ja käytöksen dokumentointi tukena vanhempien kanssa käytävissä keskusteluissa sisältää monia tärkeitä, tarkkaan mietittäviä näkökohtia.
" Kun lapsia on niin paljon ja on mahdotonta muistaa kaikkea".
Onko tarpeellista muistaa kaikkia yksityiskohtia?
Lapsen käyttäytymisessä esiintulleet huolenaiheet ovat tavallisesti toistuvia ja jatkuvia, vasta silloin ne alkavat huolestuttaa. On vaikea nähdä että yksityiskohdilla olisi tällöin merkitystä.
Kun hoitajan suhde lapseen ja tämän vanhempiin on riittävän läheinen ja jatkuva, elävät vaikeat asiat hoitajan mielessä. Lapsen käyttäytymisen yksityiskohdat eivät ole relevantteja, vain sillä on merkitys että hoitaja on huolissaan, toivon mukaan yhdessä vanhempien kanssa, ja että yhdessä pyritään ymmärtämään mikä on lapsen tarve ja tunne tai tunteet joiden kanssa tämä tarvitsee aikuisten apua.
On myös tärkeä ymmärtää tarkkailun ja dokumentoinnin merkitys vanhemmille, sekä miksi hoitajat kokevat tarvitsevansa näitä apuvälineitä.
Minun on vaikeata uskoa että kenestäkään vanhemmsta tuntuisi hyvältä ajatus että useat aikuiset tarkkailevat ja dokumentoivat hänen lapsensa "poikkeavaa" käyttäytymistä päivän aikana.Ajatus tuo mukanaan etäisyyden olon. Ikään kuin pieniä lapsia pystyttäisiin paremmin ymmärtämään keräämällä tietoa ulkoisesta käyttäytymisestä. Kun näin uskotaan silloin unohtuu kaikkein tärkein, hoitajan ja lapsen välisen suhteen merkitys ja tunnetasolla tapahtuva empaattinen lapsen ymmärtäminen.
Hoitajat päiväkodeissa tuntevat itsensä usein avuttomiksi lapsen ymmärtämisessä, eikä se todellkaan ole helppoa kun lapsen keinot kommunikoida ja ymmärtää omia tunteitaan ovat vielä niin kehittymättömät. Totta on myös että usein hoitajat ovat liian "etäällä" lapsesta ja tämän vanhemmista että pystyisivät empaattisesti ymmärtämään lapsen tarpeita ja vastaamaan niihin oikealla tavalla. Tämä avuttomuus herättää ymmärrettävästi hoitajissa tarvetta hallita tilannetta.
Kun lapsen käytös ahdistaa, eikä löydy keinoja auttaa, silloin tarkkailu, dokumentointi ja myöhemmin ehkä näiden havaintojen pohjalta, diagnoosin saaminen, saattaa lieventää hoitajien (sekä vanhempien) avuttomuuden tunnetta, että tilanne on jotenkin paremmin hallinassa. Ikävä kyllä tästä harvoin kuitenkaan on todellista apua lapselle, vanhemmille tai hoitajille. Tähän prosessin sisältyy usein liian vähän lapsen tilanteen yhdessä ymmärtämistä, pikemminkin aikuisten avuttomuuden ja syyllisyyden tunteiden helpottamista, joka tietenkin sekin on tärkeää.
Vanhemman näkökulmasta, kun lasta näin tarkkaillaan, tarkkaillaan myös häntä, hänen onnistumistaan tai eteenkin epäonnistumistaan vanhempana. Oli sitten miten"avoin" suhde tahansa vanhempiin on tämä tosiasia aina läsnä. Tiedämme ettei vanhemmuutta voi erottaa erilliseksi ilmiöksi ja että sillä on aina hyvin syvältä koskettava henkilökohtainen, herkästi haavoittuva, itsetunnollinen merkitys. Vanhemmista on aina tuskallista kun lapsella on ongelmia. Lapsen hyvinvoinnin asettaminen omien itsetuntoon liittyvien tarpeiden edelle on vanhemmuuden tärkein kriteeri mutta se ei ole helppoa.
Kun hoitaja pystyy tiedostamaan jakavansa vanhempien kanssa samoja vaikeita tunteita suhteessa lapseen, kuten avuttomuutta kun ei ymmärrä.Sekä myös hyväksymään tosiasian että kuten vanhemmat, tekevät myös he virhearviointeja, eivätkä aina jaksa tai ymmärrä asioita lapsen näkökulmasta, silloin vanhempien on helpompaa työskennellä hoitajien kanssa ja uskoa että lapsen hyvinvointi on myös hoitajalle, ei vaan ammatillisesti, vaan myös henkilökohtaisesti tärkeä.
On olemassa vaara että tarkkailija asettuu suhteen ulkopuolelle. Hoitaja joka pyrkii auttamaan lasta ulkoisen tarkkailijan tavoin ei usein tiedosta läheisen suhteen merkitystä. Vanhempien on usein tällöin vaikeata ottaa vastaan hoitajan tarjoama apu ja tulkitsevat sen usein arvosteluksi ja lapsi on se joka eniten kärsii, koska tarvitsee vielä pitkään hoitavien aikuisten tukea ja apua ennen kun hän on saavuttanut taidot selvitä omillaan.
Tietenkin hoitajat tarkkailevat lapsen käyttäytymistä jatkuvasti, kuten kaikissa ihmissuhteissa olemme tietoisia ja pyrimme jatkuvasti ymmärtämään ja tulkitsemaan toisten käyttäytymistä.Me emme kuitenkaan ihmisuhteissamme näe tarpeellisena dokumentoida ystäviemme tai lastemme käyttäytymistä. Me emme sitä tee koska se todellakin tuntuisi melko kummalliselta ja tarpeettomalta, koska suhde tärkeään ihmiseen auttaa meitä näkemään ja ymmärtämään mistä kulloinkinon kyse.
Kun hoitajan suhde lapseen sisältää nämä kaikkein tärkeimmät ihmissudeelementit, silloin hän pystyy parhaiten auttamaan lasta ja tämän vanhempia.
Elikkä olemme taas palanneet lähtöruutuun. Ilman merkitsevää suhdetta ei olemitään.Lasta ei voi todella auttaa kasvamaan ja oppimaan ilman suhdetta. Lapsi oppii samaistumisen kautta, hän samaistuu vain tärkeisiin ihmisiin koska rakastaa ja arvostaa heitä ja haluaa olla heidän kaltaisensa. Vanhemmat toivonmukaan säilyvät lapsen elämässä tämän kaltaisina tärkeinä ihmisinä. Ei pidä kuitenkaan vähätellä päiväkodin kasvattajien merkitystä lapsen kasvun tukijoina. Hoitajan merkitys määräytyy kuitenkin pitkälti sen mukaan miten merkitsevä hänen suhteensa on ollut lapseen ja tämän vanhempiin, miten tärkeänä vanhemmat ja lapsi ovat hänet kokeneet, miten hän on yhdessä vanhempien kanssa auttanut lasta askel askeleelta hallitsemaan itseään,tulemaan toimeen toisten lasten kanssa ja oppimaan asioita.
Olen pitkään työskennellyt päivähoidon ammattilaisten kanssa ja tässä yhteydessä observoinut lapsiryhmiä lukuisissa päiväkodeissa, sekä myös pohtinut kasvattajien kanssa mm. heidän kokemuksiaan observoijan läsnäolosta.
Ennen kuin olemme tutustuneet toisiimme, ennen kuin hoitajat todella ovat uskoneet siihen etten ole tullut heitä arvostelemaan tai arvioimaan vaan että pyrin heidän avullaan ja yhdessä ymmärtämään päivähoidon maailmaa, on läsnäoloni ryhmässä varsin ahdistava hoitajille." Nyt se näkee miten avuton usein olen". "Mitäköhän se ajattelee". jne Ulkoinen fasaadi kuitenkin kertoo jotain aivan muuta: " Miten hyväettä olet täällä, pystyt varmaan antamaan toisenlaisen näkökulman.." jne. Alla olevista tunteista pystymme keskustelemaan vasta kun suhteemme on kehittynyt ja ole pystynyt näkemään ja empatisoimaan heidän työhönsä liittyvien vaikeiden asioiden kanssa.
Tilanne on jossain määrin verrattavissa tilanteeseen jossa hoitajat tarkkailevat ja dokumentoivat käyttäytymistä päiväkodissa.
Jos työssäni hoitajien kanssa tarkkailisin lasten käyttäytymistä ja tämän jälkeen kertoisin hoitajille miten lapset oireilevat, ilman kokonaistilanteen ymmärrystä, ilman suhdetta hoitajiin silloin tieto vain ahdistaisi eikä siitä olisi kenellekään apua. Hoitajat kokisivat epäonnistuneensa työssään koska eivät ole pystyneet lasta auttamaan, eivät ole ymmärtäneet mistä on kyse ja kaiken kukkuraksi olen ollut tätä kaikkea seuraamassa, ja mitähän minä ajattelen.
Hoitajia ei auta se että heille kuvataan lapsen ongelmat ja keinot ja harjoitukset miten ongelmakäyttäytyminen saadaan kitkettyä. Vasta kun hoitajan suhde lapseen ja tämän vanhempiin on riittävän läheinen, pystyy hoitaja ymmärtämään mistä kenkä puristaa ja mikä tähän auttaa, aivan kuten silloin kun ymmärrämme läheisiämme koska he ovat meille tuttuja ja koska he ovat meille tärkeitä.
Päiväkodin kasvattajan työ on tänä päivänä varsin haastavaa. Samalla tuntuu siltä että se on jatkuvast vaikeutumassa monestakin syystä, mutta keskeisin ja vakavin este laadukkaalle päivähoidolle on kieltämättä se tosiasia ettei jatkuvien tärkeiden ihmissuhteiden merkitystä pienen lapsen elämässä enää nähdä riitävän tärkeänä. Päivähoidon vanhemmille tarjoamassa palveluissa tingitään tästä jatkuvasti. Myös vanhempien on lisääntyvässä määrin vaikeata nähdä miten turvallisten tärkeiden aikuisten läsnäolo lasten elämässä takaa parhaiten lapsen hyvinvoinnin ja normaalin kehityksen.
Lapset jätetään liian usein, pitkiksi ajoiksi jatkuvasti vaihtuvien pinnallisten pätkäsuhteiden varaan. Mitä piennemmästä lapsesta on kyse, mitä avuttomampi lapsi on sitä haitallisemmat ovat myös seuraukset, eivät ainoastaan lapselle vaan myös vanhemmille joiden mahdollisuudet säilyttää elävä yhteys lapsen elämään ja kehitykseen vaaraantuu kuten myös heidän kehityksensä vanhempina.
" Kun lapsia on niin paljon ja on mahdotonta muistaa kaikkea".
Onko tarpeellista muistaa kaikkia yksityiskohtia?
Lapsen käyttäytymisessä esiintulleet huolenaiheet ovat tavallisesti toistuvia ja jatkuvia, vasta silloin ne alkavat huolestuttaa. On vaikea nähdä että yksityiskohdilla olisi tällöin merkitystä.
Kun hoitajan suhde lapseen ja tämän vanhempiin on riittävän läheinen ja jatkuva, elävät vaikeat asiat hoitajan mielessä. Lapsen käyttäytymisen yksityiskohdat eivät ole relevantteja, vain sillä on merkitys että hoitaja on huolissaan, toivon mukaan yhdessä vanhempien kanssa, ja että yhdessä pyritään ymmärtämään mikä on lapsen tarve ja tunne tai tunteet joiden kanssa tämä tarvitsee aikuisten apua.
On myös tärkeä ymmärtää tarkkailun ja dokumentoinnin merkitys vanhemmille, sekä miksi hoitajat kokevat tarvitsevansa näitä apuvälineitä.
Minun on vaikeata uskoa että kenestäkään vanhemmsta tuntuisi hyvältä ajatus että useat aikuiset tarkkailevat ja dokumentoivat hänen lapsensa "poikkeavaa" käyttäytymistä päivän aikana.Ajatus tuo mukanaan etäisyyden olon. Ikään kuin pieniä lapsia pystyttäisiin paremmin ymmärtämään keräämällä tietoa ulkoisesta käyttäytymisestä. Kun näin uskotaan silloin unohtuu kaikkein tärkein, hoitajan ja lapsen välisen suhteen merkitys ja tunnetasolla tapahtuva empaattinen lapsen ymmärtäminen.
Hoitajat päiväkodeissa tuntevat itsensä usein avuttomiksi lapsen ymmärtämisessä, eikä se todellkaan ole helppoa kun lapsen keinot kommunikoida ja ymmärtää omia tunteitaan ovat vielä niin kehittymättömät. Totta on myös että usein hoitajat ovat liian "etäällä" lapsesta ja tämän vanhemmista että pystyisivät empaattisesti ymmärtämään lapsen tarpeita ja vastaamaan niihin oikealla tavalla. Tämä avuttomuus herättää ymmärrettävästi hoitajissa tarvetta hallita tilannetta.
Kun lapsen käytös ahdistaa, eikä löydy keinoja auttaa, silloin tarkkailu, dokumentointi ja myöhemmin ehkä näiden havaintojen pohjalta, diagnoosin saaminen, saattaa lieventää hoitajien (sekä vanhempien) avuttomuuden tunnetta, että tilanne on jotenkin paremmin hallinassa. Ikävä kyllä tästä harvoin kuitenkaan on todellista apua lapselle, vanhemmille tai hoitajille. Tähän prosessin sisältyy usein liian vähän lapsen tilanteen yhdessä ymmärtämistä, pikemminkin aikuisten avuttomuuden ja syyllisyyden tunteiden helpottamista, joka tietenkin sekin on tärkeää.
Vanhemman näkökulmasta, kun lasta näin tarkkaillaan, tarkkaillaan myös häntä, hänen onnistumistaan tai eteenkin epäonnistumistaan vanhempana. Oli sitten miten"avoin" suhde tahansa vanhempiin on tämä tosiasia aina läsnä. Tiedämme ettei vanhemmuutta voi erottaa erilliseksi ilmiöksi ja että sillä on aina hyvin syvältä koskettava henkilökohtainen, herkästi haavoittuva, itsetunnollinen merkitys. Vanhemmista on aina tuskallista kun lapsella on ongelmia. Lapsen hyvinvoinnin asettaminen omien itsetuntoon liittyvien tarpeiden edelle on vanhemmuuden tärkein kriteeri mutta se ei ole helppoa.
Kun hoitaja pystyy tiedostamaan jakavansa vanhempien kanssa samoja vaikeita tunteita suhteessa lapseen, kuten avuttomuutta kun ei ymmärrä.Sekä myös hyväksymään tosiasian että kuten vanhemmat, tekevät myös he virhearviointeja, eivätkä aina jaksa tai ymmärrä asioita lapsen näkökulmasta, silloin vanhempien on helpompaa työskennellä hoitajien kanssa ja uskoa että lapsen hyvinvointi on myös hoitajalle, ei vaan ammatillisesti, vaan myös henkilökohtaisesti tärkeä.
On olemassa vaara että tarkkailija asettuu suhteen ulkopuolelle. Hoitaja joka pyrkii auttamaan lasta ulkoisen tarkkailijan tavoin ei usein tiedosta läheisen suhteen merkitystä. Vanhempien on usein tällöin vaikeata ottaa vastaan hoitajan tarjoama apu ja tulkitsevat sen usein arvosteluksi ja lapsi on se joka eniten kärsii, koska tarvitsee vielä pitkään hoitavien aikuisten tukea ja apua ennen kun hän on saavuttanut taidot selvitä omillaan.
Tietenkin hoitajat tarkkailevat lapsen käyttäytymistä jatkuvasti, kuten kaikissa ihmissuhteissa olemme tietoisia ja pyrimme jatkuvasti ymmärtämään ja tulkitsemaan toisten käyttäytymistä.Me emme kuitenkaan ihmisuhteissamme näe tarpeellisena dokumentoida ystäviemme tai lastemme käyttäytymistä. Me emme sitä tee koska se todellakin tuntuisi melko kummalliselta ja tarpeettomalta, koska suhde tärkeään ihmiseen auttaa meitä näkemään ja ymmärtämään mistä kulloinkinon kyse.
Kun hoitajan suhde lapseen sisältää nämä kaikkein tärkeimmät ihmissudeelementit, silloin hän pystyy parhaiten auttamaan lasta ja tämän vanhempia.
Elikkä olemme taas palanneet lähtöruutuun. Ilman merkitsevää suhdetta ei olemitään.Lasta ei voi todella auttaa kasvamaan ja oppimaan ilman suhdetta. Lapsi oppii samaistumisen kautta, hän samaistuu vain tärkeisiin ihmisiin koska rakastaa ja arvostaa heitä ja haluaa olla heidän kaltaisensa. Vanhemmat toivonmukaan säilyvät lapsen elämässä tämän kaltaisina tärkeinä ihmisinä. Ei pidä kuitenkaan vähätellä päiväkodin kasvattajien merkitystä lapsen kasvun tukijoina. Hoitajan merkitys määräytyy kuitenkin pitkälti sen mukaan miten merkitsevä hänen suhteensa on ollut lapseen ja tämän vanhempiin, miten tärkeänä vanhemmat ja lapsi ovat hänet kokeneet, miten hän on yhdessä vanhempien kanssa auttanut lasta askel askeleelta hallitsemaan itseään,tulemaan toimeen toisten lasten kanssa ja oppimaan asioita.
Olen pitkään työskennellyt päivähoidon ammattilaisten kanssa ja tässä yhteydessä observoinut lapsiryhmiä lukuisissa päiväkodeissa, sekä myös pohtinut kasvattajien kanssa mm. heidän kokemuksiaan observoijan läsnäolosta.
Ennen kuin olemme tutustuneet toisiimme, ennen kuin hoitajat todella ovat uskoneet siihen etten ole tullut heitä arvostelemaan tai arvioimaan vaan että pyrin heidän avullaan ja yhdessä ymmärtämään päivähoidon maailmaa, on läsnäoloni ryhmässä varsin ahdistava hoitajille." Nyt se näkee miten avuton usein olen". "Mitäköhän se ajattelee". jne Ulkoinen fasaadi kuitenkin kertoo jotain aivan muuta: " Miten hyväettä olet täällä, pystyt varmaan antamaan toisenlaisen näkökulman.." jne. Alla olevista tunteista pystymme keskustelemaan vasta kun suhteemme on kehittynyt ja ole pystynyt näkemään ja empatisoimaan heidän työhönsä liittyvien vaikeiden asioiden kanssa.
Tilanne on jossain määrin verrattavissa tilanteeseen jossa hoitajat tarkkailevat ja dokumentoivat käyttäytymistä päiväkodissa.
Jos työssäni hoitajien kanssa tarkkailisin lasten käyttäytymistä ja tämän jälkeen kertoisin hoitajille miten lapset oireilevat, ilman kokonaistilanteen ymmärrystä, ilman suhdetta hoitajiin silloin tieto vain ahdistaisi eikä siitä olisi kenellekään apua. Hoitajat kokisivat epäonnistuneensa työssään koska eivät ole pystyneet lasta auttamaan, eivät ole ymmärtäneet mistä on kyse ja kaiken kukkuraksi olen ollut tätä kaikkea seuraamassa, ja mitähän minä ajattelen.
Hoitajia ei auta se että heille kuvataan lapsen ongelmat ja keinot ja harjoitukset miten ongelmakäyttäytyminen saadaan kitkettyä. Vasta kun hoitajan suhde lapseen ja tämän vanhempiin on riittävän läheinen, pystyy hoitaja ymmärtämään mistä kenkä puristaa ja mikä tähän auttaa, aivan kuten silloin kun ymmärrämme läheisiämme koska he ovat meille tuttuja ja koska he ovat meille tärkeitä.
Päiväkodin kasvattajan työ on tänä päivänä varsin haastavaa. Samalla tuntuu siltä että se on jatkuvast vaikeutumassa monestakin syystä, mutta keskeisin ja vakavin este laadukkaalle päivähoidolle on kieltämättä se tosiasia ettei jatkuvien tärkeiden ihmissuhteiden merkitystä pienen lapsen elämässä enää nähdä riitävän tärkeänä. Päivähoidon vanhemmille tarjoamassa palveluissa tingitään tästä jatkuvasti. Myös vanhempien on lisääntyvässä määrin vaikeata nähdä miten turvallisten tärkeiden aikuisten läsnäolo lasten elämässä takaa parhaiten lapsen hyvinvoinnin ja normaalin kehityksen.
Lapset jätetään liian usein, pitkiksi ajoiksi jatkuvasti vaihtuvien pinnallisten pätkäsuhteiden varaan. Mitä piennemmästä lapsesta on kyse, mitä avuttomampi lapsi on sitä haitallisemmat ovat myös seuraukset, eivät ainoastaan lapselle vaan myös vanhemmille joiden mahdollisuudet säilyttää elävä yhteys lapsen elämään ja kehitykseen vaaraantuu kuten myös heidän kehityksensä vanhempina.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)