Ajatuksia lasten tarkkailusta ja käyttäytymisen dokumentoinnista tukena vanhempien kanssa käytävissä keskusteluissa kun lapsella on ongelmia

onLasten tarkkailu ja käytöksen dokumentointi tukena vanhempien kanssa käytävissä keskusteluissa sisältää monia tärkeitä, tarkkaan mietittäviä näkökohtia.
" Kun lapsia on niin paljon ja on mahdotonta muistaa kaikkea".
Onko tarpeellista muistaa kaikkia yksityiskohtia?

Lapsen käyttäytymisessä esiintulleet huolenaiheet ovat tavallisesti toistuvia ja jatkuvia, vasta silloin ne alkavat huolestuttaa. On vaikea nähdä että yksityiskohdilla olisi tällöin merkitystä.
Kun hoitajan suhde lapseen ja tämän vanhempiin on riittävän läheinen ja jatkuva, elävät vaikeat asiat hoitajan mielessä. Lapsen käyttäytymisen yksityiskohdat eivät ole relevantteja, vain sillä on merkitys että hoitaja on huolissaan, toivon mukaan yhdessä vanhempien kanssa, ja että yhdessä pyritään ymmärtämään mikä on lapsen tarve ja tunne tai tunteet joiden kanssa tämä tarvitsee aikuisten apua.

On myös tärkeä ymmärtää tarkkailun ja dokumentoinnin merkitys vanhemmille, sekä miksi hoitajat kokevat tarvitsevansa näitä apuvälineitä.

Minun on vaikeata uskoa että kenestäkään vanhemmsta tuntuisi hyvältä ajatus että useat aikuiset tarkkailevat ja dokumentoivat hänen lapsensa "poikkeavaa" käyttäytymistä päivän aikana.Ajatus tuo mukanaan etäisyyden olon. Ikään kuin pieniä lapsia pystyttäisiin paremmin ymmärtämään keräämällä tietoa ulkoisesta käyttäytymisestä. Kun näin uskotaan silloin unohtuu kaikkein tärkein, hoitajan ja lapsen välisen suhteen merkitys ja tunnetasolla tapahtuva empaattinen lapsen ymmärtäminen.

Hoitajat päiväkodeissa tuntevat itsensä usein avuttomiksi lapsen ymmärtämisessä, eikä se todellkaan ole helppoa kun lapsen keinot kommunikoida ja ymmärtää omia tunteitaan ovat vielä niin kehittymättömät. Totta on myös että usein hoitajat ovat liian "etäällä" lapsesta ja tämän vanhemmista että pystyisivät empaattisesti ymmärtämään lapsen tarpeita ja vastaamaan niihin oikealla tavalla. Tämä avuttomuus herättää ymmärrettävästi hoitajissa tarvetta hallita tilannetta.
Kun lapsen käytös ahdistaa, eikä löydy keinoja auttaa, silloin tarkkailu, dokumentointi ja myöhemmin ehkä näiden havaintojen pohjalta, diagnoosin saaminen, saattaa lieventää hoitajien (sekä vanhempien) avuttomuuden tunnetta, että tilanne on jotenkin paremmin hallinassa. Ikävä kyllä tästä harvoin kuitenkaan on todellista apua lapselle, vanhemmille tai hoitajille. Tähän prosessin sisältyy usein liian vähän lapsen tilanteen yhdessä ymmärtämistä, pikemminkin aikuisten avuttomuuden ja syyllisyyden tunteiden helpottamista, joka tietenkin sekin on tärkeää.

Vanhemman näkökulmasta, kun lasta näin tarkkaillaan, tarkkaillaan myös häntä, hänen onnistumistaan tai eteenkin epäonnistumistaan vanhempana. Oli sitten miten"avoin" suhde tahansa vanhempiin on tämä tosiasia aina läsnä. Tiedämme ettei vanhemmuutta voi erottaa erilliseksi ilmiöksi ja että sillä on aina hyvin syvältä koskettava henkilökohtainen, herkästi haavoittuva, itsetunnollinen merkitys. Vanhemmista on aina tuskallista kun lapsella on ongelmia. Lapsen hyvinvoinnin asettaminen omien itsetuntoon liittyvien tarpeiden edelle on vanhemmuuden tärkein kriteeri mutta se ei ole helppoa.

Kun hoitaja pystyy tiedostamaan jakavansa vanhempien kanssa samoja vaikeita tunteita suhteessa lapseen, kuten avuttomuutta kun ei ymmärrä.Sekä myös hyväksymään tosiasian että kuten vanhemmat, tekevät myös he virhearviointeja, eivätkä aina jaksa tai ymmärrä asioita lapsen näkökulmasta, silloin vanhempien on helpompaa työskennellä hoitajien kanssa ja uskoa että lapsen hyvinvointi on myös hoitajalle, ei vaan ammatillisesti, vaan myös henkilökohtaisesti tärkeä.
On olemassa vaara että tarkkailija asettuu suhteen ulkopuolelle. Hoitaja joka pyrkii auttamaan lasta ulkoisen tarkkailijan tavoin ei usein tiedosta läheisen suhteen merkitystä. Vanhempien on usein tällöin vaikeata ottaa vastaan hoitajan tarjoama apu ja tulkitsevat sen usein arvosteluksi ja lapsi on se joka eniten kärsii, koska tarvitsee vielä pitkään hoitavien aikuisten tukea ja apua ennen kun hän on saavuttanut taidot selvitä omillaan.

Tietenkin hoitajat tarkkailevat lapsen käyttäytymistä jatkuvasti, kuten kaikissa ihmissuhteissa olemme tietoisia ja pyrimme jatkuvasti ymmärtämään ja tulkitsemaan toisten käyttäytymistä.Me emme kuitenkaan ihmisuhteissamme näe tarpeellisena dokumentoida ystäviemme tai lastemme käyttäytymistä. Me emme sitä tee koska se todellakin tuntuisi melko kummalliselta ja tarpeettomalta, koska suhde tärkeään ihmiseen auttaa meitä näkemään ja ymmärtämään mistä kulloinkinon kyse.
Kun hoitajan suhde lapseen sisältää nämä kaikkein tärkeimmät ihmissudeelementit, silloin hän pystyy parhaiten auttamaan lasta ja tämän vanhempia.

Elikkä olemme taas palanneet lähtöruutuun. Ilman merkitsevää suhdetta ei olemitään.Lasta ei voi todella auttaa kasvamaan ja oppimaan ilman suhdetta. Lapsi oppii samaistumisen kautta, hän samaistuu vain tärkeisiin ihmisiin koska rakastaa ja arvostaa heitä ja haluaa olla heidän kaltaisensa. Vanhemmat toivonmukaan säilyvät lapsen elämässä tämän kaltaisina tärkeinä ihmisinä. Ei pidä kuitenkaan vähätellä päiväkodin kasvattajien merkitystä lapsen kasvun tukijoina. Hoitajan merkitys määräytyy kuitenkin pitkälti sen mukaan miten merkitsevä hänen suhteensa on ollut lapseen ja tämän vanhempiin, miten tärkeänä vanhemmat ja lapsi ovat hänet kokeneet, miten hän on yhdessä vanhempien kanssa auttanut lasta askel askeleelta hallitsemaan itseään,tulemaan toimeen toisten lasten kanssa ja oppimaan asioita.

Olen pitkään työskennellyt päivähoidon ammattilaisten kanssa ja tässä yhteydessä observoinut lapsiryhmiä lukuisissa päiväkodeissa, sekä myös pohtinut kasvattajien kanssa mm. heidän kokemuksiaan observoijan läsnäolosta.
Ennen kuin olemme tutustuneet toisiimme, ennen kuin hoitajat todella ovat uskoneet siihen etten ole tullut heitä arvostelemaan tai arvioimaan vaan että pyrin heidän avullaan ja yhdessä ymmärtämään päivähoidon maailmaa, on läsnäoloni ryhmässä varsin ahdistava hoitajille." Nyt se näkee miten avuton usein olen". "Mitäköhän se ajattelee". jne Ulkoinen fasaadi kuitenkin kertoo jotain aivan muuta: " Miten hyväettä olet täällä, pystyt varmaan antamaan toisenlaisen näkökulman.." jne. Alla olevista tunteista pystymme keskustelemaan vasta kun suhteemme on kehittynyt ja ole pystynyt näkemään ja empatisoimaan heidän työhönsä liittyvien vaikeiden asioiden kanssa.

Tilanne on jossain määrin verrattavissa tilanteeseen jossa hoitajat tarkkailevat ja dokumentoivat käyttäytymistä päiväkodissa.
Jos työssäni hoitajien kanssa tarkkailisin lasten käyttäytymistä ja tämän jälkeen kertoisin hoitajille miten lapset oireilevat, ilman kokonaistilanteen ymmärrystä, ilman suhdetta hoitajiin silloin tieto vain ahdistaisi eikä siitä olisi kenellekään apua. Hoitajat kokisivat epäonnistuneensa työssään koska eivät ole pystyneet lasta auttamaan, eivät ole ymmärtäneet mistä on kyse ja kaiken kukkuraksi olen ollut tätä kaikkea seuraamassa, ja mitähän minä ajattelen.

Hoitajia ei auta se että heille kuvataan lapsen ongelmat ja keinot ja harjoitukset miten ongelmakäyttäytyminen saadaan kitkettyä. Vasta kun hoitajan suhde lapseen ja tämän vanhempiin on riittävän läheinen, pystyy hoitaja ymmärtämään mistä kenkä puristaa ja mikä tähän auttaa, aivan kuten silloin kun ymmärrämme läheisiämme koska he ovat meille tuttuja ja koska he ovat meille tärkeitä.

Päiväkodin kasvattajan työ on tänä päivänä varsin haastavaa. Samalla tuntuu siltä että se on jatkuvast vaikeutumassa monestakin syystä, mutta keskeisin ja vakavin este laadukkaalle päivähoidolle on kieltämättä se tosiasia ettei jatkuvien tärkeiden ihmissuhteiden merkitystä pienen lapsen elämässä enää nähdä riitävän tärkeänä. Päivähoidon vanhemmille tarjoamassa palveluissa tingitään tästä jatkuvasti. Myös vanhempien on lisääntyvässä määrin vaikeata nähdä miten turvallisten tärkeiden aikuisten läsnäolo lasten elämässä takaa parhaiten lapsen hyvinvoinnin ja normaalin kehityksen.
Lapset jätetään liian usein, pitkiksi ajoiksi jatkuvasti vaihtuvien pinnallisten pätkäsuhteiden varaan. Mitä piennemmästä lapsesta on kyse, mitä avuttomampi lapsi on sitä haitallisemmat ovat myös seuraukset, eivät ainoastaan lapselle vaan myös vanhemmille joiden mahdollisuudet säilyttää elävä yhteys lapsen elämään ja kehitykseen vaaraantuu kuten myös heidän kehityksensä vanhempina.